Vihis 10 v.

Legendaarinen piirakkaherkku täyttää vuosia!

VIHIS lanseerattiin markkinoille Kasvispiirakan nimellä syyskuun alussa 2015. Kuluttajat kuitenkin nimesivät sen VIHIKSEKSI. Tästä tulikin välittömästi myös tuotteen nimi.

”Kuluttajissa VIHIS sai aikaan todellisen hurmoksen. Kun uusi toimitus tuli kauppoihin, kuluttajat lähettivät toisilleen ilmoituksen sosiaaliseen mediaan ja näin tuotteet olivat hetkessä myyty loppuun. Silloin kuluttajat loivat VIHIKSELLE facebook-ryhmän nimeltään sipsikaljavegaanit, mikä toimi tiedotuskanavana ja samalla myynnin edistäjänä”, kertoo HoviRuoka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kaikkonen.

VIHIKSEN markkinoille tulo oli todella oikea-aikainen, sillä vähittäiskaupassa ei ollut vegaanisia välipalatuotteita.

”Samaan aikaan alkoi vegaanituotteiden esiinmarssi kaupan hyllyille, missä HoviRuoka on ollut edelläkävijänä. Suurin osa vegaanituotteiden huumassa tulleista tuotteista on poistunut markkinoilta tai niiden myynnit ovat laskeneet vuosien varrella. VIHIKSEN myynti on jatkanut kasvuaan ja se on edelleen markkinoilla yksi merkittävimmistä tuotteista myös sekasyöjien välipalana”, lisää Kaikkonen.

Teksti ja kuva: Hoviruoka

Admin

Vegelän admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *