Vegaaninen Malta

Vegelä käväisi tutustumassa saarivaltio Maltan meininkiin ja kasvisruokatarjontaan kesän kynnyksellä.

Sisilian eteläkärjen ja Libyan välissä Välimeren eteläosassa sijaitseva Malta on pieni ja kivikkoinen saari, jolla on pitkä ja vaiheikas historia suurten valtioiden puristuksessa. Itseni kaltaiselle raunio- ja muinaismuistodiggarille paikka on kuin paratiisi, mutta miten sujuu saarella vegaaninen ruokailu maltillisella budjetilla?

Saaren maantieteestä ja menneisyydestä voisi alkuun mainita sen verran, että asutusta sillä on ollut ainakin 8500 vuoden ajan. Maltan historia linkittyy monella tapaa mereen ja sen hyödyntämiseen, sillä omia alkuperäisiä viheralueita, joita metsiksikin kutsutaan, on saarella vain yksi. Saari on kalkkikiveä, eikä paljon muuta. Etelänkohteista tuttua hiekkarantaa saaren rantaviivasta on vain noin 2,5 %. Koska Maltalla ei itsessään voi harjoittaa tehokasta viljelyä jo ihan mullan puutteen vuoksi, on saarelaisten ruokavalio ollut perinteisesti liha- ja kalapainotteinen. Merenkulkijoiden saarella on toki käyty kauppaa tuhansia vuosia, mutta miksikään kasvissyöjän unelmasaareksi Maltaa ei voi kutsua edes historiallisesti.

Ensimmäinen ilta

Saavuimme saarelle illansuussa ja päätimme olla vielä ensimmäisenä iltana väsyneinä olla stressaamatta, koska falafeleja ja mäkkiruokaa löytyy turistikaupungeista aina. Viimekerran kokemuksella tiesimme myös, että kaupoista saa tofua ja hotellissa oli pieni keittiö mahdollista kokkailua varten. Pienellä kännykän läräämisellä selvisi, että Maltan McDonaldsin valikoimasta löytyi itselle uusi McPlant. Slieman turistitaajaman rantakadulta bongasimme heti keltaisen kaarilogon ja eikun tilaamaan. Hamppari löytyi kyllä listalta, mutta harmillisesti sitä ei saanut. Kävelimme kotvan ja tutkimme ravintoloiden ruokalistoja, mutta ainuttakaan vegaanista annosta ei löytynyt. Lopulta tyydyimme Burger Kingin Plant Based Whopperiin ja nuggetteihin. Väittäisin, että Maltalla tuo Whopper on isompi kuin Suomessa, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että kyse on prosessoidusta moskasta.

Aterioinnin jälkeen suuntasimme rannan kävelykadulle maistelemaan juomia ja ihailemaan merta. Paluumatkalla bongasimme thairavintolan, jonka listalla oli yksi tofuannos, ei kuitenkaan vegaaninen. Tiedustelin annoksen tilaamista vegaanisena, mutta kuulin että paikka oli menossa kiinni. Yllättäen tarjoilija huusi keittiöön jotain thaikielellä ja sain kuulla, että jos pelkkä tofu kelpaa, niin sitä päivän rääppiäisistä saisi. Teimme kaupat. Sain mukaani foliovuoan jossa oli paketillinen uppopaistettua maustamatonta tofua 8,50 €. Päälle oli sentään ripoteltu mantelirouhetta. Lisukkeena tippa sweet & sour -kastiketta ja limeviipale. Lähikaupan patonkia ja kuivakkaa tofua iltapalaksi siis.

Maltalle matkustavan on hyvä tietää muutama asia. Vessapaperia ei saa yleensä heittää pönttöön, vaan sille tarkoitettuun koriin pöntön vieressä. Sähköpistoke on brittimallinen, eli ota sovitin mukaan. Aurinko on hetkittäin erittäin polttava ja siihen kannattaa varautua. Autotiet ovat ruuhkaisia ja niillä on vasemmanpuoleinen liikenne, joten varovasti risteyksissä. Aikataulut ovat viitteellisiä ja bussit usein täynnä. Suojateitä käyttää oman arvioni mukaan noin promille maan kansalaisista ja loput sinkoilevat jalan autojen seassa.

Heräsin jostain syystä jo seitsemältä nälkään ja tästä tulikin yksi reissun teemoista. Hakiessani aamukahvia ehdin tutustumaan lähikaupan valikoimaan paremmin. Muoviin ja kelmuun pakattua hedelmää oli valikoimassa runsaasti ja tofuakin löytyi sekä paketissa, että paketista purettuna ja uudelleen muoviin ja kelmuun pakattuna settinä. Uusi konsepti itselle.

Jo ennen lähtöä päätimme, että reissu tulisi olemaan vapaata haahuilua, mutta ainoana pakollisena kohteena Gozon saarelle piti päästä käymään. Yritimme vältellä kalliita turistilauttoja ja kuulimme, että pääkaupungista Valletasta pääsisi merelle 7,5 € hintaan. Pienenä aamureippailuna kävelimme satamaan paahtavassa aamuauringossa merituulen viilentäessä. 8 kilometrin seikkailemisen jälkeen laivasatama löytyikin ja pääsimme matkaan.

Gozo

Gozon laivasatamassa ei ollut oikein mitään, varsinkaan vegaanista, joten hyppäsimme bussiin kohti saaren ”pääkaupunkia” Victoriaa (Rabat). Turistirysäksi muuttunut historiallinen kaupunki tarjosi hikeä ja autojen väistelyä, joka on maan toinen hengenvaarallinen kansallisharrastus ilotulitteiden kotivalmistuksen lisäksi. Tunnin tarpomisen ja nälänpidättelyn jälkeen löysimme tuulisen kulmakuppilan, jonka listalta löytyi vegaaninen panini. Valtavan sämpylän välistä löytyi kaksi pientä ohutta kikhernelättyä ja munakoisoa, sekä öljyyn upotettua salaattia. Öljysalaattia kuului annokseen myös erillisessä kipossa. Vehnä- sekä öljyövereissä ja edelleen hiukan nälkäisinä katsastimme muutaman linnakohteen ja päätimme palata Maltalle syömään.

Valletta oli ruuhkainen ja meluisa. Vanhasta kokemuksesta siellä syöminen on yleensä kallista ja ainoat vaihtoehdot lähinnä Beyond-pohjaisia. Pienen sekoilun jälkeen pääsimme taas Sliemaan, jonka rantakaduilta vegeruuan etsiminen alkoi olla epätoivoista. Palasimme hotellin lähistön thaimaalaiseen, joka oli tietenkin suljettu keskiviikkoisin. Aurinko oli jo maillaan ja nälkäkiukkuisena tein ratkaisun palata Burger Kingiin. Plant Based Long on kamala tekele ja niin oli toinen Whopperkin. Tilausnumerokin oli pahaenteisesti 67. Muovailuvahapihviä pureksiessa muistelin muusikkoystäväni hämmästelyä vegaaniudestani: ”Mikko miksetsä vaan syö hyvää ruokaa?”

Aamulla hain taas kahvia, kelmutettuja hedelmäpaloja ja tuoreen pikkupatongin. Nälkä oli edelleen. Harmituskäyrä oli sillä tasolla, että halusin pois turistien ja ruuhkien riivaamasta Sliemasta. Kävelimme rantaan ja hyppäsimme ensimmäiseen bussiin, joka pysäkille tuli. Tunnin kurvailun jälkeen seisoimme bussin päätepysäkillä saaren toisen puolen rannikolla paikassa, jossa ei ollut oikein mitään, paitsi ranta, meluisa mummoturistiravintola ja pari Radissonia kukkulan päällä. Golden Bayssa sijaitsee yksi saaren muutamasta hiekkarannasta. Se on puolikkaan jalkapallokentän kokoinen ja puoliksi täynnä puoliksipalaneita turisteja. Hiekka ja kasvit ovat ilmeisesti arvossaan saarella, sillä niiden poisviennistä rannalta uhkasi kyltin mukaan valtava 400 – 50 000 € sakko.

Edelleen nälkäisinä joimme meluravintolassa pienet oluet ja hyppäsimme toiseen bussiin kohti etelää. Jäimme pois Gzirassa, josta löytyi thairuokaa tarjoava pubi tofuvaihtoehdoilla. Tilasin annoksen, mutta varmistin vielä, ettei se sisällä kalakastiketta tai muuta kummaa. No sisälsihän se. Pyysin valmistamaan annoksen ilman sitä, johon myyjä vastasi: ”It will taste very different then.” Ei se haittaa sanoin. Jätät sen vain pois. ”It will not be the same.” Tyyppi ei oikeasti suostunut myymään annosta ilman sitä kalakastiketta. Ensikerralla sanon olevani allerginen, enkä vegaani.

Ruokaa

Sitten rantakadun baarihelvetistä nappasi. Balance Bowl (182 The Strand Gzira) väitti olevansa plant based, eli ovesta sisään. Otimme Garden Frittata ja Smoky Sausage -annokset listalta. Hintatasokin oli maltillinen 13 – 14 € per annos. Odotellessa saimme talon leipää ja taivaallista papudippiä. Ruoka oli paitsi hyvää ja isohkojen annosten suunnittelussa oli käytetty myös nykyisin kovin harvinaista innovatiivisuutta. Tänne tulisimme vielä uudestaan.

Naamat virneessä lyllersimme takaisin kohti hotellia. Palasimme illansuussa vielä Gziraan tapaamaan tuttuja ja kotimatkalla yömyöhällä löysimme Rice & Noodles -nimisen kiinalaistyyppisen pikkuravintolan, joka tarjosi vegaanista ruokaa. Nythän näitä alkoi löytyä. Pad Thai oli komea ja annos iso, mutta ensimmäisen suupalan jälkeen tajusin pureksivani kananmunaa. Kun huomautin asiasta kokille, hän kertoi vegaanien yleensä syövän kananmunaa. ”No we don’t” tuli kahdesta suusta stereona. Harmitti. Pikkumarketista löytyi onneksi punajuuritäytteinen juustoton kolmioleipä iltapalaksi.

Maltalla on yleistä, että ”vegan friendly” tai ”vegan options available” ei aivan pidä paikkaansa. Happy Cowkaan ei ole saarella aina ajan tasalla, mutta toisaalta kännykän kanssa suunnistamisesta en muutenkaan pidä. Se vie reissuilta vapauden ja tuurin.

Aamulla suuntasimme taas kohti Vallettaa. Viisuhuuma ja alkava kesä oli kuitenkin houkutellut minikaupungin täyteen turrea. Aurinko poltti todella paahtavasti ja varjoa löytyikin pääkatu Triq Ir-Repubblikan varrelta. Falafel Streetin 7 € pieni falafelpita osui ja upposi kahdessa minuutissa.

Painelimme bussilla takaisin kotikulmille, sillä paahde alkoi olla jo todella tukala. Auringon mentyä pilveen iltapäivällä, uskaltauduimme taas ulos ja kävelimme kohti Il Ballutan taajamaa, josta löysimme upean pienen kivirannan. Vietimme rannalla kotvan ihastellen merta, suolakuoppia ja rapuja. Hotellille palattua pääsimme viimeinkin tilaamaan edellä mainitusta thairavintolasta ihan listalta. Kaikki ruuat sai tofuversioina, mutta vain yhden kuulemma pystyi valmistamaan vegaanisena. Huoh. Vanhaan tuttuun folioboksiin tiukasti kelmutettu setti oli tyypillinen tympeä festariannos pakastevihanneksineen ja hinta kuitenkin mielestäni aika kova 14 €. Ei jatkoon.

Viimeisenä päivänä matkalla lentokentälle palasimme taas Balance Bowliin, jossa haukkasimme valtavan Umami Melt -aterian. 10 sentin keko paksua paahdettua juurileipää vuustolla, paistetuilla sienillä, Beyond-makkararouheella ja sörsseleillä. Oli hyvää taas kerran.

Luqan lentokentällä oli tarjontaa, mutta enimmäkseen netissä. Käytännössä Hard Rock Cafe ja pari kahvilaa. Verànista ostimme odotellessa karsean sekä kalliin vegewrapin ja banaanin.

Lopuksi

Vaikkei Malta olekaan kovin vegan friendly, eläinrakkaille Malta tarjoaa hiukan erilaisen näkökulman ihmisen ja eläinten suhteeseen. Kaduilla eläviä kissoja on paljon ja niitä arvostetaan. Niille on jopa omia puistoalueita ja ne pitävätkin tehokkaasti pieneläinkannat kurissa. Kohtasimme myös kaupungin pienillä viheralueilla villeinä eläviä kanoja ja kukkoja tipuineen. Luonnoneläimistä törmäsimme lähinnä lintuihin, moskiittoihin ja yhteen upeaan liskoon.

Edellisestä reissusta on muutama vuosi ja jo siinä ajassa saarelle on rakennettu valtavasti lisää kaikkea. Kauanko saari kestää väestöräjähdystä jää nähtäväksi. Maltan ehkä parasta antia ovat mielestäni historialliset nähtävyydet, joita on paljon. Maa on yleisesti ottaen siisti ja edullinen julkinen liikenne toimii, vaikkei aina aikataulussa. Ravintolassa syöjälle hintataso on Kehä III:n ulkopuolisen Suomen luokkaa. Seuraavalle matkalle otan reppuun mukaan pussinuudeleita.

Sitä McPlantia ei muuten löytynyt ainoastakaan mäkkäristä, vaikka jokaisen listalla se oli.

Teksti ja kuvat: Mikko Hentunen