Pääkirjoitus 2024
Vuosi vaihtui hyytävässä säässä uuteen ja 2024 toi taas tullessaan toivon paremmasta.
Tammikuu on monelle muutoksen aikaa. Tipaton tammikuu ja monella alkanut nikotiini- tai karkkilakko kuiskivat kiinnostuksesta terveellisempää elämäntapaa kohtaan. Yhä useampi haastaa itsensä lukemaan ja kuuntelemaan kirjallisuutta tai liikkumaan enemmän. Kuntosalikortit ja erilaiset dieettituotteet käyvät kaupaksi joulun ja vuodenvaihteen herkuttelun jälkeen ja sääkin suosii, ainakin pakkasesta tykkääviä hiihtäjiä. 2024 kotimainen Vegaanihaaste ja sen ulkomaanserkku Veganuary keräävät kiinnostuneita kokeilemaan kasvipohjaista ruokavaliota, joka onkin usealle haasteista vaikein.
Kasvipohjaiseen ruokavalioon siirtyminen tuntuu alussa oudolta. Suomalainen keskitien ruokavalio koostuu pääosin 4 eläinryhmän käytöstä eri varianteissa. Possun, naudan, kanan ja kalan (näin yksinkertaistettuna) käyttö nykyisessä mittakaavassa on varsin tuore ilmiö ja tehotuotanto on vieraannuttanut meidät ruuan alkuperästä lähes täysin. Täyttävä ruoka, (ei siis sellainen josta vatsa täyttyy, vaan se josta tulee kylläinen olo) mielletään lihaisaksi voilla tai kermalla aateloiduksi ateriaksi. Entisistä juhlaruuista on tullut arkista herkkua ja juhlaruuista monesti mässäilyä.
Kasvissyönti: Uhka vai mahdollisuus?
Mielikuvat kunnon ruuasta syntyvät lapsuudessa. Äitien valmistaman ruuan tuoksu ja kodin turvallisuus yhdistyvät mielikuvaksi, jossa kaikki on hyvin, ainakin hetken. Win-win -tilanne sekä äidille, että lapselle. Mikä kasvipohjaisessa ruokavaliossa sitten pelottaa? Koko nuoruuteni ajan äitini yritti saada minut syömään enemmän kasviksia, huonolla menestyksellä. Kun aikuisena kerroin ryhtyneeni vegaaniksi, asia otettiin vastaan pelonsekaisin tuntein. Olenko terve? Käytäthän ainakin maitoa?
Omalla kohdallani siirtymisvaihe kasvisruokavalioon kesti noin viikon. Opin nopeasti sopivat ruokailuvälit ja annoskoot. Viimeinen ei-vegaaninen tuote, josta piti ”luopua” oli Lidlin vegepihvi, jossa taisi olla sidosaineena kananmunaa. Luopumisesta luopuminen olikin suuri oivallus. Jättämällä eläinperäiset tuotteet hyllyyn sain roppakaupalla hyvää mieltä, ylpeyttä ja vierelleni 2 uutta yhteisöä. Vegaanit ovat yhteisöllistä väkeä. On mahtavaa kuulua laajaan yhteisöön, jossa toimitaan hyvän asialla. Toinen vielä tärkeämpi yhteisö ovat eläimet. Luonto ja sen kauneus näyttäytyvät nyt aivan eri tavalla, kuin sekasyöjäaikonani. Sorsalammen haikara, maitotilan lehmä ja lenkkipolun muurahainen tuntuvat kaikki tasavertaisilta keskenään. Minun tehtäväni on olla aiheuttamatta heille kärsimystä. Ei tarvitse tehdä mitään, tarvitsee vain jättää tekemättä. Minä olen ylpeä sivustakatsoja seuratessani luonnon eläinten touhuja ja se muistuttaa minua siitä, että koko ihmiskunta on maalta kotoisin.
Vegan for the animals
”Toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”, kirjoitti George Orwell Eläinten vallankumous -kirjassaan. Vaikka eläimet kirjassa symboloivat ihmisiä ja luokkajakoa, on asia valitettavan kirjaimellisesti juuri näin. Tuotantoeläimet ovat harmaata massaa, metsäneläimet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta lähinnä ihmisten tiellä ja lemmikit kuninkaita. Lokakuun alussa vietettävä kansainvälinen eläinten päiväkin tuntuu sosiaalisessa mediassa koskevan vain kissoja ja koiria. Lemmikkieläimet ja niiden ympärille muodostunut teollisuus ja kauppa on suurta bisnestä. Itse en ole koskaan ollut suuri ”eläinten ystävä”, mutta nyt huomaan termin tarkoittavan lähinnä lemmikeistä pitäviä.
Vastarinta
Kirjoitin muutama vuosi sitten artikkelin vegaanisista oluista alan julkaisuun. Artikkelista tuli hetkessä julkaisun historian luetuimpia, ei kuitenkaan toivomallani tavalla. Facebookin olutryhmissä eivät vegaanit riehu. Oli karmivaa lukea ihmisten vihaista kommentointia, jossa oli yhtäläisyyksiä maahanmuutto- ja rasismikeskusteluiden retoriikkaan. Opin pian, että vegaanimerkintää ei olutpakkauksiin laiteta, koska se haittaa myyntiä. Kun kerroin tutuille alkavani luotsata Suomen ensimmäistä vegaaneille suunnattua mediaa, minua varoiteltiin kuiskien koskemasta liikaa eläinsuojeluasioihin, sillä niillä on niin huono maine ja tämä karkoittaa lukijat. Vegaanit mielletään kiukkuisiksi, nälkäisiksi elitisteiksi ja bensan kallis hinta on ituhippien vika, koska me vaadimme sähköautoilua. Vegaani ei kannusta minkäänlaista autoilua ja kierrätysvaatteita pitävää voi tuskin kutsua elitistiksi.
Lopuksi
Uusi vuosi on täynnä tulevaisuutta ja toivonkin, että 2024 entistä useamman lautaselle päätyy kasvisannos. Toivon myös, että kierrätys ja eläinasiat saadaan arvoiselleen tasolle. Median edustajina pyrimme Vegelässä uutisoimaan ja tuomaan esiin kaikkea mitä vegaanisuus -termin alta löytyy. Ala on valtavan laaja: Ruuat, vaatteet, kosmetiikka, matkailu, henkilöt sekä tahot tekojen ja tuotteiden takana. Aihe on maailmanlaajuinen ja kasvussa. Tuskin kukaan voi enää väittää, että nykyisen kaltainen kestämätön kehitys olisi tulevaisuuden trendi. Vegaanimainintakin löytyy jo useimmista oluista ja markettien kauppiaat ovat alkaneet oivaltaa asian ydintä. Paljon on vielä tehtävää ja maailma muuttuu vuosi kerrallaan. Te lukijat, vegaanit ja vegaaniudesta kiinnostuneet, olette paremman tulevaisuuden tekijöitä. Olkaa ylpeitä siitä.
Hyvää uutta vuotta 2024!
Teksti: Mikko Hentunen
Kuva: Sofi Anglé
