Yli 13 000 asukasta toi jätteitään HSY:n Sortti -keräysautoille
Kymmenen viikkoa kestäneen Sortti -keräysautokierroksen aikana metalli- ja sähkölaiteromua sekä vaarallista jätettä kerättiin kotitalouksilta kierrätykseen yhteensä 169 000 kiloa.
Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) Sortti –keräysautot pysähtyivät perinteiseen tapaan huhti–kesäkuussa lähes 300 paikassa pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. Asiakkaita autoilla kävi reilut 13 000, saman verran kuin viime vuonna.
”Helsingissä oli selkeästi eniten asiakkaita kuten aina: yli 7 000. Espoon pysähdyspaikolla kävi noin 2 500 asiakasta, mikä on viidennes vähemmän kuin viime vuonna. Huhtikuulle osunut takatalvi näkyy sen ajankohdan asiakasmäärissä yleisesti”, kertoo HSY:n toimintovastaava Joonas Enqvist.
Metallijätteen sekä vaarallisen jätteen määrät ovat pysyneet suhteellisen samoina viimeisen neljän vuoden ajan, metallia kerättiin tällä kertaa reilut 48 000 kiloa ja vaarallista jätettä 43 000 kiloa. Sähkölaiteromua tuotiin keräykseen tänä vuonna huomattavasti aikaisempaa vähemmän, vajaat 78 000 kiloa. Tämä on lähes viidenneksen vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kotitalouksien vaarallisille jätteille uusi keräyskierros syksyllä
HSY:n Sortti-keräysauto kiertää uudelleen 2.9.–8.10. ja kerää tällöin pelkkää vaarallista jätettä. Pysähdyspaikat sijoittuvat alueille, jotka sijaitsevat etäällä Sortti-konteista ja Sortti-asemista. Alueita on muun muassa Helsingin kantakaupungissa, eteläisessä Espoossa sekä Kirkkonummella. Keräyskierroksen aikataulu julkaistaan elokuun alussa.
”Kokeilemme syyskeräystä nyt kolmannen kerran. Tämän jälkeen päätämme, vakinaistetaanko keräyskierros vuosittaiseksi”, Enqvist kertoo.
Asukkaat voivat ympäri vuoden toimittaa kodeissa syntyvää vaarallista jätettä maksutta kaikille HSY:n Sortti-asemille sekä vaarallisen jätteen Sortti -kontteihin. Kaikki keräyspaikat löytyvät verkkosivultamme, kun valitsee valikosta vaarallinen jäte.
Asiakkaat antoivat palvelusta arvosanaksi erinomainen
Sortti-keräysautokierroksen viestinnästä järjestettiin palautekysely kierroksen aikana. Autojen mukana kiersi tutkimushaastattelija kolmena päivänä ja lisäksi palautetta pyydettiin verkkosivuilta ja sosiaalisesta mediasta löytyvän kyselylinkin kautta. Palautetta antoi kaikkiaan 286 asiakasta.
”9/10 vastaajasta antoi palvelulle täydet viisi pistettä. Viestintä koettiin selkeäksi ja että se kannusti lajittelemaan. 36 prosenttia keräyskierroksen viestinnän huomanneista alkoi edistää jätteiden lajittelua jollain tavalla ja moni myös jakoi tietoa eteenpäin. Olemme oikein tyytyväisiä tuloksiin”, Enqvist iloitsee.
Teksti ja kuva: HSY