Surunaamion toinen single julki
Vakavien aiheiden tulkki Surunaamio tuo maailman epäoikeudenmukaisuutta esiin ja luo samalla toivoa tulevasta.
Tänään 4.4.2025 Surunaamio julkaisee toisen singlensä Epäinhimillinen (kuuntele kappale täältä), jonka sanoissa huokuu turtuminen negatiivisten uutisten tulvaan. Siinä soi vääryyden muuttuminen oikeaksi, empatian kääntyminen heikkoudeksi. Levy-yhtiö Isosisko Records julkaisi Surunaamion ensimmäisen singlen 7. maaliskuuta 2025.
”Vegan for life, justice for all!”
Eläinten oikeuksista ja kohtaloista kertova ensimmäinen single Äänetön kevät, jonka lohduton ja rehellinen teksti sekä melankolinen metalli sulautuvat yhdeksi saumattomaksi apokalyptiseksi monoliitiksi. Kappale käsittelee ihmiskunnan perisyntejä, ja sitä kuinka me emme ole valmiita muuttamaan mitään itsessämme, vaikka näkisimme auringon sammuvan edessämme. Kappaleen väkivahva soitanta yhdistettynä herkkiin akustisiin osiin ja Surunaamion laulaja/säveltäjä Kalle Koo:n laulanta luovat synkkyydestä huolimatta toivoa kuulijalle. Tämä tuomiopäivän anthem saa rinnalleen myös tänään perjantaina julkaistavan Jaakko Kujalan ohjaaman dokumentaarisen musiikkivideon.

Epäinhimillinen -single jatkaa julkaisujen sarjaa, joka huipentuu toukokuussa julkaistavaan Surunaamio -debyyttialbumiin.
Surunaamion albumi on varmasti yksi tämän vuoden synkimmistä pitkäsoitoista. Levyn kahdeksassa kappaleessa riittää surua ja tuskaa, puhdasta ja täyttä kyllästymistä siihen mihin maailmamme on menossa. Epätoivon ja vihan keskellä levy kuitenkin onnistuu valamaan toivoa. Jokaisessa ihmisessä on se näkymätön voima, jolla voimme irroittautua menneisyytemme vankiloista. Kahleet ja häkki ympärillämme ovat usein meidän itse luomaamme mielikuvaa.

Surunaamion keulakuva vegaani, pitkän linjan muusikko ja tatuointitaiteilija Kalle Koo on tullut tutuksi mm. At The Hollow -trion keulakuvana ja biisinkirjoittajana. Miehen heleä laulu, yhdistettynä kirkkaaseen baritonikitaraan, kontrabassoon, kellopeleihin ja patarumpuihin tarjosi jotain sellaista, mitä levylautaselle tai esiintymislavoille harvoin päätyy. Siinä missä At The Hollow’n äänimaisema oli seesteisen aistikas ja herkkä, on seesteisyys Surunaamiolla vaihtunut raivoon, vihaan ja syvältä kumpuavaan voimaan. Levyn musiikissa yhdistyy niin Apulannan Kiila -levyn raaka herkkyys ja punkhenki, kuin Dissectionin Reinkaos -levyn raskas melodisuus. Rummut lyövät raskaasti, riffit viiltävät ja laulut kantavat. Raskaasta pinnasta huolimatta, Surunaamio tarjoaa myös laulujen osalta Juha Tapion kaltaista tummansinistä iskelmällistä melankoliaa. Surunaamion kokonaisuus ei siis istu mihinkään yksittäiseen tyylilajiin, vaan ottaa vaikutteita eri suunnista ja tekee siitä jotain omaa. Valoa, varjoa ja kaikkia näiden väliin jääviä harmaita sävyjä.
Kysyttäessä terveisiä Vegelän lukijoille, Kalle Koo antaa oman mottonsa ”Vegan for life, justice for all!”
Lähde ja kuvat: Isosisko Records