Jari Toppinen Vegelän kirjoittajaksi

Vegaaniset kasvisruuat -ryhmän suosikkipostaaja aloittaa uuden reseptisarjan Vegelässä.

Kulttuurin ja vegaaniruuan monitoimimies Jari Toppinen on viihdyttävine resepteineen aiheuttanut ja saanut ihailua Facebookin Vegaaniset kasvisruuat –ryhmässä jo pitkään. Toppinen kertoo nyt yleisesti kyllästyneensä Facebookin toksiseen ilmapiiriin ja aikoo lopettaa palveluun julkaisemisen.

””Facebookin keskustelukulttuuri on vuosien aikana luisunu kokoajan enemmän ja enemmän tosi inhottavaan ja riidanhakuiseen suuntaan ja se repii välillä mutki siihen mukaan, niin tuli vaan aika ottaa siihen etäisyyttä.

Vegaanisissa kasvisruuissa se ei toki näy ja se onki ollu hyvän fiiliksen ja hyvien ideoiden paikka ja varmasti semmosena pysyyki, mutta siirrän oman kirjottelun Vegelään.

Julkaisen sössötyksiäni edelleen täysin oman aikataulun ja fiiliksen mukaan, joten mitään viikottaista reseptiä ei kannata ootella. Voi tulla nälkä ootellessa.

Toivon että keskustelu rönsyilee vanhaan tapaan reseptien alla ja vastailen niihin entiseen malliin eli fiiliksen mukaan”, summaa Toppinen.

Toppisen kiusaukset -uutuuspalstan artikkeleiden kommenttiosio on avoinna keskustelulle.

Lue myös Toppisen vuoden takainen haastattelu täältä.

Teksti: Mikko Hentunen

Kuva: Jari Toppinen

Admin

Vegelän admin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *