Kesällä moni turvautuu hyönteiskarkotteisiin vähentääkseen ininää ja pistoksia. Yksi viime vuosina yleistynyt ratkaisu on Thermacell ‑laite, joka vapauttaa ilmaan höyrystettyä pralletriinia. Aineen vaikutuksista luontoon ja erityisesti pölyttäjiin on keskusteltu viime vuosina paljon, mutta tutkimustietoa on ollut rajallisesti.

Turun yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijat selvittivät tutkimuksessaan, miten pralletriini vaikuttaa kimalaisten käyttäytymiseen. Tulokset osoittavat, että jo lyhyt altistuminen aineelle voi heikentää merkittävästi kimalaisten kykyä löytää takaisin pesälleen.

”Kimalaisille pesälle palaaminen ei ole sivuseikka, vaan se on koko yhdyskunnan elinehto. Jos työläiset eivät löydä takaisin, pesä ei saa ravintoa”, sanoo dosentti Olli Loukola Turun yliopistosta.

Vaikutus suunnistuskykyyn oli selkeä, mutta altistus ei lisännyt kuolleisuutta

Tutkimuksessa tarkkailtiin 167 kontukimalaisen (Bombus terrestris) käyttäytymistä. Ne altistettiin pralletriinille yhden, kymmenen tai 20 minuutin ajan kuluttajakäyttöön tarkoitetulla karkotelaitteella, minkä jälkeen kimalaiset vapautettiin kilometrin päähän pesästään ja niiden paluuta seurattiin kolmen päivän ajan.

Tulokset olivat selkeitä. Vertailuryhmän kimalaisista, joita ei altistettu pralletriinille, 37 prosenttia palasi pesälle. Minuutin altistuksen saaneiden kimalaisten paluuprosentti ei vielä eronnut vertailuryhmän kimalaisista, mutta kymmenen minuutin altistuksen saaneista kimalaisista vain 17 prosenttia löysi takaisin pesäänsä. Kimalaisista, jotka saivat 20 minuutin altistuksen, pesälle palasi enää noin 5 prosenttia.

Niillä yksilöillä, jotka onnistuivat palaamaan, matkaan kulunut aika ei kuitenkaan pidentynyt. Lisäksi laboratoriokokeet osoittivat, ettei altistus lisännyt kimalaisten kuolleisuutta, mikä viittaa siihen, että vaikutus liittyy nimenomaan suunnistuskyvyn häiriintymiseen, eikä suoraan myrkyllisyyteen.

”Kimalaispesä on riippuvainen ravintoa keräävistä työläisistä, ja jos ne eivät löydä takaisin pesään, ravinnon saanti heikkenee. Pitkällä aikavälillä tämä voi heikentää pesän elinvoimaa, vähentää uusien kuningattarien syntymistä ja pahimmillaan johtaa pesän kuolemiseen”, toteaa tutkija Kimmo Kaakinen Turun yliopistosta.

Tutkijoiden mukaan hyönteiskarkotteiden ekologista turvallisuutta tulisi arvioida uudelleen

Suomessa Thermacell ‑laitteiden käyttö on sallittua, mutta niiden käyttöä on rajoitettu asuinrakennusten välittömään läheisyyteen, kuten pihoille ja terasseille. Laitteita ei saa käyttää sisätiloissa eikä luonnonympäristöissä, kuten metsissä tai kansallispuistoissa.

”Pralletriinipohjaisia karkotteita käytetään monissa maissa lähinnä mukavuussyistä. Joissakin tilanteissa niiden käyttö voi olla perusteltua esimerkiksi hyttysten levittämien tautien torjunnassa”, Kaakinen sanoo.

Tutkijoiden mukaan onkin tärkeää arvioida tarkemmin myös kotitalouskäyttöön tarkoitettujen hyönteismyrkkyjen vaikutuksia pölyttäjiin. Heidän mukaansa tutkimuksen tulokset nostavat esiin tarpeen arvioida näiden tuotteiden ekologista turvallisuutta uudelleen.

Tutkimus on toteutettu Turun ja Oulun yliopistojen yhteistyönä ja julkaistu Biology Letters ‑lehdessä.

Lähde: Turun Yliopisto / STT

Kuva: Kimmo Kaakinen

The post Hyönteiskarkotteiden myrkky häiritsee kimalaisten suunnistuskykyä appeared first on Vegelä.

Tankoparsa (Asparagus officinalis) saapui tarinoiden mukaan Euroopasta Suomeen jo 1700-luvulla, lähinnä herrasväen herkuksi. Nykyisin se on kaikkien säätyjen herkku, joka saapuu aina keväisin ruokapöytiin. Kotimaisen tankoparsan lyhyt satokausi sijoittuu vasta toukokuun tienoille, mutta ulkomailta tuotuja saa kaupoista usein jo pääsiäisen aikaan tai aiemminkin.

Parsan valmistuksessa on hiukan hommaa, mutta paljolta vaivalta säästyy, kun valikoi kaupassa nippunsa tarkkaan. Tuore tankoparsa on vihreä ja terveen näköinen. Tyviosassa saa olla puutuntumaa muutaman sentin verran, muttei enempää. Pakkaustavasta riippuen niitä ei välttämättä pääse tutkimaan tarkasti ennen ostopäätöstä. Kukinto-osan tulisi olla nupullaan olevan kukan tuntuinen, ei irtoava tai mureneva. Liian kuivissa ja ohuissa parsoissa on vähän syötävää ja työstössäkin menee hiukan enemmän aikaa.

Koko prosessissa menee kastikkeineen puolisen tuntia.

Ainesosat:

Tankoparsaa

Vegaanista voita

Hyvää suolaa

Aloita laittamalla uuni 220-asteeseen ja valmistelemalla parsat. Huuhtaise niin monta parsaa, kuin aiot syödä. Napsauta jalat poikki puutuman kohdalta muutama sentti tyvestä. Jos nippu on tasalaatuinen, sinulle pitäisi jäädä kasa samankokoisia parsoja käytettäväksi. Raavi sahalaitaisen ruokailuveitsen tai hedelmäveitsen avulla jalasta sitkeää kuorta muutaman sentin matkalta ja muutaman millin paksuudelta ja siirrä sitkeät kuorenosat sivuun. Laita parsat pitkulaiseen matalaan vuokaan (esim. piirakkavuoka) tai leivinpaperin päälle pellille. Voitele parsat Eleplantilla tms. ja ripottele päälle kevyesti hyvää suolaa. Laita ne uuniin paistumaan keskitasolle.

Vegaaninen Hollandaisekastike

Ainesosat (kahdelle):

1 dl tuoreita cashewpähkinöitä

1 dl kylmää vettä

Kurkumaa jauheena

Suolaa

Ravintohiivahiutaletta

Sitruunan tai limen mehua

Kala namak -suolaa

Putsaa tarvittaessa cashewpähkinöistä roskat ja kuorenpalat pois. Voit heilutella niitä marakassin tapaan pienessä lasipurkissa kuortenpalojen irtoamiseksi ja huuhtaista sitten vedessä.

Kaada cashewt blenderin tai sauvasekoittimen kuppiin ja lisää desi kylmää vettä. Jos käytät sauvasekoitinta, pilko cashewt ensin keittiösaksilla tms. pienemmiksi puolikkaiksi paloiksi, jolloin ne eivät jää jumiin sauvasekoittimen terän väliin. Pöräytä cashewt ja vesi karkeaksi seokseksi. Lisää sekaan sileä teelusikallinen kurkumaa, 1/2 tl kala namak suolaa, 1 rkl hiivahiutaletta sekä 2 rkl sitruunan tai limen mehua. Pöräytä seos tasaiseksi. Sileimmän lopputuloksen saa blenderillä, mutta pieni robustius kuuluu kotikokkailuun. Jos seos on kovin kuiva, lisää tilkka kylmää vettä. Kaada valmis seos pieneen kattilaanc, lisää kunnon ruokalusikallinen Eleplantia tms. ja keitä kastike sopivan paksuksi (tai ohueksi) vähentämällä tai lisäämällä veden määrää. Itse tykkään noin ketsupin paksuisesta Hollandaisesta. Lisää lopuksi vielä meri- tai muuta hyvää suolaa, kunnes maku miellyttää.

Kun parsat ovat saaneet hiukan väriä ja alkaneet hikoilla, ne ovat valmiit. Lado parsoja lautaselle ja kaada päälle kuumaa kastiketta. Nauti alkupalana vaikkapa paahdetun voidellun leivän ja hyvän viinin kera. Myös raikkaat kombucha-juomat ja marjamehut sopivat hyvin parsojen kanssa tarjottaviksi.

Vinkki: Voit helpottaa kastikkeen valmistumista liottamalla cashewt kylmässä vedessä 30 min ennen blenderiä.

Teksti ja kuva: Mikko Hentunen

The post Tankoparsa ja Hollandaisekastike appeared first on Vegelä.

Beyond Meat, eli nykyisin Beyond The Plant Protein Company uudisti koko brändinsä ja suunnittelee nyt kokonaan uusia vegaanisia tuotesarjoja. Toimitusjohtaja Ethan Brown kertoo yhtiön brändäytyneen liikaa prosessoituihin lihan kaltaisiin tuotteisiin, jotka ovat saaneet maailmanlaajuisesti paljon kritiikkiä ja leimautuminen epäterveelliseksi ei hänen mukaansa aja yhtiön päämääriä.

Brownin mukaan ruokamarkkinoilla on menossa ”hämmennyksen vaihe”, jossa ruokamarkkina ja kuluttajat etsivät uutta suuntaa, tietämättä kuitenkaan ihan tarkalleen mitä valmistaa ja mitä ostaa. Turbulenssi lisää epätietoisuutta ja paljon jopa täysin väärää tietoa on liikkeellä, hämmentäen tilannetta entisestään.

Yhtiö suuntaa nyt kohti prosessoimattomampaa tulevaisuutta. Ensimmäiset uutuustuotteet ovat lehtitietojen mukaan proteiinijuomia ja terveysvaikutteisia snackseja, jotka on valmistettu mahdollisimman alkuperäismuodoissaan olevista GMO-vapaista kasveista. Erityisen kiinnostavina ainesosina Brown mainitsee herneet, härkäpavun sekä punaiset linssit.

Yhtiön tulevaisuudesta on liikkeellä monenlaista vahvistamatontakin huhua, joista yksi on mahdollinen konkurssiuhka.

Teksti: Mikko Hentunen

Lähteet: The Street ja Plant Based News

Kuva: Beyond The Plant Protein Company

The post Beyond Meat vaihtoi strategiaa appeared first on Vegelä.

Vuonna 2025 pantittomista muovisista kuluttajapakkauksista lajiteltiin muovinkeräykseen vain 36 %, eli hieman yli kolmannes. Loput eli suurin osa lajiteltiin väärin – yleisimmin sekajätteeseen. Kuluttajapakkausten lajittelulla on merkitystä, sillä valtaosa, noin 95 000 tonnia, muovipakkausjätteestä on kuluttajapakkauksia. Kaikkiaan muovipakkausjätettä syntyy noin 160 000 tonnia vuosittain.  

”Suurin potentiaali kierrätysasteen kasvattamiseen piilee juuri pantittomissa kuluttajapakkauksissa. Ne muodostavat 60 % kaikista muovipakkauksista, mutta vain reilu kolmasosa lajitellaan. Tavoite olisi, että kahdeksan kymmenestä muovisesta kuluttajapakkauksesta lajiteltaisiin. Tämä antaisi mahdollisuuden saavuttaa EU:n asettama kierrätystavoite. Tavoite on näin korkea, sillä kaikkea kerättyä muovia ei saada kierrätettyä, vaan prosessissa on myös hävikkiä”, perustelee Suomen Pakkauskeräys RINKI Oy:n toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen.

EU on asettanut jäsenmailleen tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä 55 % muovipakkauksista tulisi kierrättää. Saavutettu muovin kierrätysaste vaikuttaa EU-maksujen suuruuteen, joten tällä hetkellä Suomi maksaa vuosittain 90 miljoonan euron maksun kierrättämättömistä muovipakkauksista. Summa laskisi, jos pakkausmuovia lajiteltaisiin Suomessa ahkerammin.

”Suomessa kaikista muovipakkauksista kierrätetään noin kolmannes. Näemme tilastoistamme, että muovin keräysaste nousee hiljalleen. Nykyisellä tahdilla emme kuitenkaan saavuta EU:n asettamaa kierrätystavoitetta. Suomi on muovipakkausten kierrätysasteessa Euroopan maista vasta sijalla 21. Jäämme todella kauas kärkimaista. Paitsi kodeissa, muovipakkauksia pitää lajitella merkittävästi aktiivisemmin myös työpaikoilla, julkisissa tiloissa ja laitoksissa, joihin osa kuluttajamuovipakkauksista päätyy”, kertoo Tanskanen.

Myös kuluttaja hyötyisi aktiivisemmasta muovipakkausten lajittelusta. Kotitaloudet ja taloyhtiöt maksavat ylimääräistä sekajätteeseen päätyvästä muovista, sillä sekajäteastian tyhjennys on kalliimpaa kuin muovinastian tyhjennys.

Muovipakkauksia ei tarvitse pestä 

Muovipakkauksia päätyy sekajätteeseen huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden lisäksi myös epätietoisuuden takia. Kuluttajat eivät välttämättä tiedä, mitä taloyhtiön tai Rinki-ekopisteen muovinkeräysastiaan saa laittaa.

Yleinen harhakäsitys liittyy lajiteltavan muovin puhtauteen. Muovipakkausta ei tarvitse pestä – riittää, että pakkaus on tyhjä. Samoin lajiteltavan muovin laatu aiheuttaa väärinkäsityksiä, sillä muovinkeräykseen saa laittaa vain muovipakkauksia – ei siis esimerkiksi muovileluja, hiusharjoja tai muita muoviesineitä.

Kaikissa vähintään viiden huoneiston taloyhtiöissä on järjestetty muovipakkausten erilliskeräys. Vaikka omassa pihassa ei olisi muovipakkausten keräysastiaa, lajittelu onnistuu viemällä pakkaukset Rinki-ekopisteille.

”Jotta muovin lajittelu kotona ja työpaikalla onnistuu, sen pitää olla yhtä helppoa kuin sekajätteeseen laittamisen. Paras tapa nostaa lajitteluastetta arjessa on varmistaa, että kaikille pakkausmateriaaleille on varattu paikka”, Tanskanen suosittelee.

Vinkit muovin lajitteluun ja kierrätykseen: 

• Muovipakkausta ei tarvitse pestä ennen keräykseen vientiä. Riittää, että pakkaus on niin tyhjä, ettei se aiheuta hajuhaittoja parin päivän säilytyksen aikana.
• Vain muovipakkaus kuuluu muovinkeräykseen. Muut muoviesineet, kuten lelut ja pakasterasiat kuuluvat esimerkiksi kuntien jäteasemille.​
• Jos pakkaus koostuu useasta materiaalista, lajitellaan se sen mukaan, mitä materiaalia on eniten. Esimerkiksi muovi-ikkunallinen paperinen leipäpussi menee kartonkikeräykseen.
• Kaikissa vähintään viiden huoneiston taloyhtiöissä on muovipakkausten keräysastia. Lisäksi muovipakkauksia voi viedä maksutta Rinki-ekopisteille, joita on noin 1 200 ympäri Suomea. 
• Hyödynnä alueesi Rinki-ekopisteet ja tarkista lajitteluohjeet ja -pisteet osoitteesta rinkiin.fi. 
• Kodin ja työpaikan jätepisteet kannattaa järjestellä siten, että kaikille pakkausjätteille on oma paikkansa. Jotta muovipakkausten lajittelu onnistuu arjessa, pitää sen hoitua yhtä vaivattomasti kuin sekajätteen.

Lukuja muovinkeräyksestä ja kierrätyksestä Suomessa:

• Vuonna 2024 pantittomista kuluttajamuovipakkauksista 36 % eli hieman yli kolmannes palautui muovinkeräykseen.
• Suomalainen ostaa vuosittain noin 17 kg muovipakkauksia. Tästä muovinkeräykseen päätyy noin 6 kg. 
• Suomessa syntyy vuosittain noin 160 000 tonnia muovijätettä.
• Tästä valtaosa, noin 95 000 tonnia, on pantittomia kuluttajapakkauksia.
• Loppu koostuu pantillisista juomapakkauksista (noin 20 000 tonnia) ja yrityspakkauksista (45 000 tonnia).
  

Lähde ja kuva: Suomen Pakkauskierrätys Rinki / STT

The post Vain joka kolmas muovipakkaus palautui kiertoon vuonna 2025 appeared first on Vegelä.

Vegan on the road –sarjan kolmannessa osassa The Rasmus -yhtyeen kitaristi ja sooloartisti Emppu Suhonen kertoo suhteestaan kasvissyöntiin ja mm. kiertue-elämästä vegaanin näkökulmasta.

Kuka olet?

”Mä oon Emppu Suhonen, nelikybänen helsinkiläinen muusikko. Soitan kitaraa The Rasmus -yhtyeessä ja teen soolomusaa Emppu -nimellä.”

Miten sinusta tuli kasvissyöjä?

”Lopetin eläinten syömisen vuosituhannen vaihteessa teini-ikäisenä eettisistä syistä. Eläinoikeusasiat ovat olleet tärkeä juttu läpi elämän ja olen jonkin verran mukana myös järjestöjen toiminnassa. Vegaanin identiteetti on vahvistunut iän myötä ja olen lopettanut eläinperäisten materiaalien ostamisen myös esim. vaatteissa.”

Teet raskasta työtä musiikin ammattilaisena ja työhösi liittyy paljon matkustamista ympäri maailman. Onko kiertueilla helppoa olla vege ja onko tilanne muuttunut urasi aikana?

”Teini-ikäisenä Tiktakissa oli hiton vaikeaa olla vegaani. Söin maakunnissa keikkaillessa varmaan tuhat sipuli-säilykepaprika-kasvispizzaa ilman juustoa. Nykyään tilanne on täysin toinen – niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Vegaaniruokaa saa helposti ja vaivatta melkeinpä missäpäin maailmaa vaan. Weirdo-kiertueella The Rasmus -yhtyeen kanssa meillä oli täysin vegaaninen catering. Ruoka maistui kaikille ja vatsat tulivat täyteen.”

Lempiruokasi?

”Tää on vaikea! Tykkään käytännössä kaikesta ruoasta, jonka vuoksi kukaan ei ole kuollut. Liikun paljon, joten tärkeintä on että ruokaa on riittävästi ja se on täyttävää. En ole mikään salaattifani, vaan diggaan runsaista ja mausteisista ruoista.”

Laitatko itse ruokaa? Lempireseptisi?

”Tykkään tosi paljon ruoanlaittamisesta ja kiertueilla sitä on jopa ikävä. Santun Seitanista teen sellaista vähän carbonara-henkistä mättöpastaa. Soijabolognese on ikuinen klassikko sekä Vöner-pitat ja burgeri omalla seitanpihvillä on kans kotihittejä. Tahmeat soijasuikaleet parsakaalilla on Aasia-henkisistä kotiruoista paras. Toi Elina Innasen resepti löytyy Chocochili -sivustolta. Puolison lempiruoka on minun tekemä ruoka.”

Mitä olet mieltä vegaanisista valmisruuista ja eineksistä? Onko sinulla omia suosikkeja?

”No tämä on helppo: VIHIS! Vihis on pelastanut mut niin moneen kertaan, että siitä on tullut jotenkin vähän rakas asia. Eineksiä tulee suht vähän arjessa vedettyä, mutta joihinkin tilanteisiin ne on aivan korvaamattomia.”

Mitä haluaisit sanoa Vegelän lukijoille?

”Täydellisyyteen ei tarvitse (vegaanina) pyrkiä, jokainen pienikin valinta eläinten puolesta on arvokas. Kun oppii näkemään ihmisen tasavertaisena osana eläinkuntaa, on helpompi tuntea myötätuntoa muita elollisia kohtaan.”

Kenet haluat haastaa seuraavaan Vegan on the Road -artikkeliin?

Viktor Pohtokarin (Lovesick, Rokets, Third Chance, The Hostile Ones)

Teksti: Mikko Hentunen

Kuva: MP-Viihde

The post Vegan on the Road: Emppu Suhonen appeared first on Vegelä.

1990-luvun lopulta saakka järjestetty Gastro kokoaa yhteen hotelli-, ravintola- ja cateringalan toimijoita ympäri Pohjoismaiden ja Baltian. Herkkusuille ja ravintolaväelle enimmäkseen suunnattu tapahtuma oli klo 16.30 avajaispäivänään kuin viimeisiään vetävä ruokamessu, jossa oli paikalla enää lähinnä järjestäjä- ja esiinpanijapuolen väkeä. Tulin messuille hiukan nälkäisenä maistiaisten toivossa, mutta vegaaninen tajonta oli tapahtumassa kyllä todella vaisua, vaikka kasvissyönnin pitäisi olla nosteessa ja kaupungitkin tarjoavat enenevissä määrin kasvipohjaista ruokaa sanotaan.

Jo 60-luvulla Hollannissa perustetun tofujätti SoFinen tiskillä patsastelee joukko työntekijöitä firman väreissä, mutta heidän huomionsa on kiinni möykkäävissä kollegoissa, jotka mesoavat isoon ääneen naureskellen tofun olevan paskaa. Tiskillä olijoita naurattaa. Hienosti alkaa. Kun viimein saan maistiaiskipon eteeni, kysyn esittelijöiltä onko tämä siis se perinteinen paneroitu burgerpihvi, vai uudempi saman kaltainen NoChicken-versio? ”Tämä on tofua! Ei kanaa laisinkaan.” vastaa esittelijä hymyn takaa. Sama kysymys ja vastaus toistuvat pari kertaa. Pienen tivailun jälkeen neideistä irtoaa sen verran tietoa, että uutta versiota ei ole nyt saatavilla. Huomenna ehkä. Kiinnostaisi olla kärpäsenä katossa kun ”100 % kasvisperäistä, 100 % vegaanista” sloganilla operoivan firman esittelijöitä on hommiinsa koulutettu. Yhtiön kaikki tuotteet ovat tofupohjaisia.

Atrian isolla tiskillä käy kuhina, muttei messukävijöitä, vain omaa väkeä. Ainoa tarjottava on kuitenkin yllättäen vegeä, paitsi että sitä ei ole juuri nyt tässä. Muutaman minuutin odotuksen jälkeen saan kippoon hedelmäistä kaurasalaattia ja nuggetin. Ehdin onneksi vetää kipon pois esittelijältä, ennenkuin hän ehti töräyttää kupin päälle munamajoneesia. Nuggetti (Atria gluteeniton kasvisnuggetti pakaste) on vegeä itseään. Ei mitään lihamaisuutta, vaan aitoa kasvismössöä. Salaatin pinaatti ja omenainen makeus vievät huomion maulta, mutta söisihän noita muutaman jos ei proteiinia kaipaa. Kysyn korkea-arvoisen herran näköiseltä hahmolta Atrian uutuustuotekatalogia, joita on hänen pöydässään. Ei vastausta, ei edes vilkaisua. Otin katalogin omin käsin pöydältä, eikä mies vaivautunut edes nostamaan papereitaan pinon päältä. Jonkun sortin johtoportaan Atria-mies on tullut messuille mököttämään. Ilmiönä tämä ei ole uusi. Jotkut pikkupomot käyttäytyvät messuilla huonosti myös omia messukäsiään kohtaan.

Jatkan matkaa ja seuraavana eteen osuu espoolaisen Sweet&Lifen alabrändin Gelato LABin veikeä jätskikärry, jossa on tarjolla useaa eri gelatojätskiä, joista 2 on vegaanista. Neiti suosittelee mansikkaa, joten otan sitä. Pehmeä viettelys on notkeaa ja oikein hyvän makuista. 5 litran astioissa myytävä tuote olisi hyvä lisä monen kahvilan listalle, jos kylmäsäilytysvitriini löytyy. Tuotteen voisi lisätä myös firman sivuille ehtiessään.

Kimppahommat ovat selkeästi nouseva trendi yritysten kesken. Yhteisen Conaxess Traden katon alle siirtyneet Bonduelle, DR. Oetker ja Jalotofu ovat rakentaneet hienon yhteiskojun ja vegaanista on tarjolla, paitsi ettei ole. Messuaikaa on jäljellä vielä reilun tunnin verran ja tiski on tyhjä. Takahuoneesta könyävä messuesittelijä vetelee jo takkia niskaan ja kysyessäni tietoa tohtori Ötkerin vegaanisista uutuuksista (2 kpl), hän ilmoittaa, ettei tiedä niistä, eikä myöskään Jalotofun tuotteista yhtään mitään. Erityisesti Jalotofun markkinointi ravintolapuolelle olisi kiinnostanut, mutta ei väkisin. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen törmännyt tähän usein. Messuille tullaan tietämättä edustettavista tuotteista pahimmillaan mitään. Ei raaka-aineista, ei valmistustavasta. Pahimmillaan ummikko esittelijä laukoo jotakin hatusta ja siinä mennään yleensä pahasti pieleen. Hauskin tapaus oli aiemmassa tapahtumassa Baltian yhteistiskillä, jossa esittelijä ei osannut kertoa suomeksi tai englanniksi edes, että mikä tuote oli. Pakkauksen tekstit olivat viroksi.

Käytävän toisella puolella pitää tiskiään Unlimited Foods, jonka piirakat ovat olleet suosikkeja jo pitkään. Ongelmana näissäkin pitkälti saatavuus, eli tuotetta ei saa mistään ainakaan vähittäiskauppapuolella. Kuulen sivukorvalla, että vegaanisten piirakoiden valmistusta ollaan ajamassa alas vuoden aikana. Kauppa ei käy lähinnä hintasyistä. Kysyessäni tarkemmin, messuesittelijät kertovat yhtiön keskittyvän nyt tukkupuolelle ja erityisesti jauhelihan korvikemuruihin. Tiskillä on tarjolla murua sekä sellaisenaan, että kastikkeissa. 50/50 lihakastiketta en maista, mutta sellaisenaan muru on hyvää ja bulgogi-maustettuna vielä parempaa. Ammattilaiset esittelijät tuntevat tuotteensa. Arvostan.

Vegelän yhteistyökumppani Korpihilla löytyy messualueen pohjoispäästä, jossa on esillä silmusalaatteja, voimapapuja ja muuta tuttua. Mainio, televisiostakin tuttu, Ritva Korpihilla on tuonut taas tarjolle upean kattauksen marjahyviä ja palkittua Kuohuvaa Kuusenkerkkää. Näille tuotteille soisi lisää tunnettuutta, sillä oman tilan tuotteiden maku on todella laadukas. Korpihillan naapurista bongaan ruotsalaisen kahvilaketju Lykken tiskin, jolla on esillä hyvä kattaus kahvi- ja teetuotteita. Todella hauskannäköisten pakkausten sisältä löytyy mm. isoille firmoille kelpaamattomista ”väärän kokoisista” pavuista jauhettuja kahveja. Kahvin tuoksu on huumaava.

Virolaisen Thormin toinen voimahahmo Peeter tulee vastaan virolaisten tuotteiden kimppatiskillä. Mainioita omaperäisiä makkaroita, kanamaisia ja jauhistuotteita tuottava Thormi yritti laajentaa valikoimaansa pelmeneihin ja muihin valmistuotteisiin ja käväisi hetken myös Suomen markkinoilla lähinnä muutamassa K-kaupassa. Nyt yhtiö on kuitenkin vetäytymässä vähittäiskaupan puolelta Suomessa kokonaan ja keskittyy monen muun tavoin tukkupuolelle ja erityisesti ravintoloihin. Uutuuksia yhtiöllä ei messuilla tällä kertaa ollut.

Chilisooseja ja muuta snackskamaa maahantuova Food Ranger on tuonut esille hienon valikoiman jo perinteikkäitä Melinda’s chilikastikkeita. Made in USA, mutta kuulemma alun perin kolumbialainen kastikesarja miellytti jo 25 vuotta sitten kun tilailin netistä ekoja sooseja. Uutuuksista erityisesti pinaattisen hedelmäinen Green Sauce jäi mieleen ja kieleen. Myös kanadalaisen Heartbeat-firman soosit vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta niitä ei voinut maistaa. Käsittämätöntä jälleen, että messuille tullaan oikeasti kymmenen putelin kanssa ja nekin ovat vain näytille. Eikö messujen ideana ole juuri saada maistaa ennen ostopäätöstä?

Hiukan häntä koipien välissä ja edelleen nälkäisenä lähden kohti kotia miettien samalla vegaanisten ruokien nykytilaa ja tulevaisuutta. Monen yhtiön lanseeraamat ”Lisää vegeä vuoteen 2030” -kampanjat ovat ainakin näiden HoReCa-messujen perusteella aikamoista sanahelinää. Ehkä tarkoitus onkin saada bulkkiruokalat, kuten koulut ja opistot syömään enemmän vegeä, mutta herkkusuiden puoli nojaa edelleen vahvasti liha- ja maitopohjaisiin tuotteisiin kuten aina ennenkin. ”Tofu on paskaa” kaikuu edelleen korvissani astuessani junaan kohti provinsseja.

Teksti: Mikko Hentunen

Kuvat: Mikko Hentunen ja Ritva Korpihilla

The post Gastro 2026 appeared first on Vegelä.

En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Thaimassa, mikä oli yksi tärkeä kriteeri kohdetta valitessani, ja Bangkokin sää vaikutti tammi-helmikuulle varsin lupaavalta. Lämpötilahaarukka 21-35 astetta eikä sadetta tiedossa. Myös Finnairilta löytynyt suora mutta kohtuuhintainen lento vaikutti valintaan, sillä viimekertainen ihana 10 tunnin vaihto Shanghaissa oli vielä suhteellisen tuoreessa muistissa. Majoituksen hankin Airbnb:stä, kiva pieni katutasossa sijaitseva huoneisto omalla isolla parvekkeella ja keittiöllä.

Ilmojen halki käy vegaanin tie

Olin etukäteen varannut itselleni vegaanisen kasvisaterian sekä meno- että paluulennolle. Aiempien kokemuksieni pohjalta vegaanisia aterioita ei saa läheskään kaikkien lentoyhtiöiden lennoilla, joten tämä oli ihan positiivinen yllätys. Edellisen talvipakomatkani Balille tein kiinalaisella halpalentoyhtiö Juneyaolla ja heidän valikoimista ei tainnut löytyä muuta vegaanista kuin olutta ja pähkinöitä. Onneksi Finnairilla vegaanit huomioidaan kuitenkin hieman paremmin.

Edessä olevalta viihdescreeniltä löytyi elokuvien ohella myös ateriatiedot. Siellä on listattu vain kanaa, kasvisvaihtoehdoista ei mitään sen tarkempaa mainintaa. Epäilyttävää. Näytöltä voi myös tilata ruokia ja juomia suoraan, joten tutkin vähän valikoimaa. Vegaanista löytyy lähinnä kalja, sipsit ja pähkinät. Minkään ruoka-annoksen tai tuotteen tiedoissa ei ole kerrottu, onko se vegaaninen. Ainesosaluetteiloita ei myöskään ole, eikä edes allergeeneja, mikä on mielestäni aivan käsittämätöntä. Paperisen menun osalta ymmärrän, että tila on rajallinen ja kaikkea tietoa siihen ei saa mahtumaan, mutta nyt on kyse sähköisestä vastineesta, missä tila ei todellakaan lopu kesken. Mielestäni tällaisessa pitäisi olla myös jonkinlaiset suodatusmahdollisuudet, tyyliin ”näytä vain kaikki vegaaniset” jne. Kuussakin on käyty, mutta ei tällaisia perusasioita ole osattu tehdä.

Vihdoin koitti ruoka-aika ja sain eteeni… (rummun pärinää) annoksen kanaa! Kerroin ystävällisesti, että olin tilannut vegaanisen kasvisvaihtoehdon. ”Hups sori, niinhän se olikin”, ja kana vaihtui kasvikseen. Tarjolla oli biryani-tyyppinen viritys, riisiä ja jonkinmoista linssisoosia sekä kasviksia. Ei nyt mikään vuosisadan makuelämys, mutta varsin jees lentokoneateriaksi. Vegaaninen coleslaw oli oikein maukas!

Päivällisen jälkeen katsoin Alien Romulusin ja yritin nukkua siinä kuitenkaan onnistumatta. Aamupala tarjoiltiin lentoa ollessa enää pari tuntia jäljellä. Screenin tiedot aamupalasta oli omeletti, perunoita ja tomaattia. Ei mitään tietoa kasvisvaihtoehdosta. Henkilökunta toi minulle omelettiannoksen ja kysyin että olisiko kasvisvaihtoehtoa. ”Ai niin sä olit se, sori taas!”, ja omeletti vaihtui vegaaniseen vaihtoehtoon. Olin jälleen positiivisesti yllättynyt, missään kun ei kerrottu, että myös aamiainen tulisi vegaanisena. Hyvä Finnair, joskin viestimisessä olisi vielä parantamisen varaa.

Aamiaisannoksessani oli pinaattia, perunanuggetteja sekä jotain ihme kökkäreitä, jotka näyttävät hieman munakokkelilta. Pinaatti ja perunanuggetit ovat oikein maukkaita. Vegaaninen kokkelinkorvike sen sijaan on öh, melkoisen outoa. En päässyt oikein jyvälle mitä se oli, mutta suutuntuman perusteella arvelisin sen olleen pelkkää maissitärkkelystä. Kyllä sitä nälkäänsä söi, vaikkei se kovin hyvää ollutkaan. Tarkoitukseni oli kysyä henkilökunnalta, että mitä ihmettä se oikein oli, mutta väsyneenä se pääsi unohtumaan. Mainittakoon vielä, että muilta osin aamiainen oli oikein hyvä. Nuo kummaliset kökkäreet kun korvaisi tofulla niin se olisi ollut vallan mainio setti!

Ruokaostoksia

Saavuin Bangkokiin reilun 10 tunnin lennon jälkeen torstaiaamuna kuuden aikaan. Seikkailin tieni lentoasemalta Airport Rail Link -junalla ja metrolla (MRT eli Mass Rapid Transit) majoitukseni liepeille. Sisäänkirjautumisen jälkeen ensimmäinen tehtävä oli hankkia jotain peruselintarvikkeita. Suunnitelmani oli kokkailla itse aamiaiset (tai no lounaat, päivän ensimmäinen ateriani on yleensä noin klo 11-12 aikoihin) ja käydä syömässä päivälliset ulkona.

Majoitusta lähin ruokakauppa oli ihan vieressä sijaitseva 7 Eleven. Kuten arvata saattaa, ei sen vegaanituotevalikoima ollut kovin kummoinen. Syömisiä sieltä tarttui mukaan ainoastaan paketti pikanuudeleita pikahatälounaaksi, jonka lisäksi tarjolla olisi ollut lähinnä sipsejä ja pähkinöitä. Tofua yritin sieltä etsiä mutta ei löytynyt.

Muutaman minuutin kävelymatkan päästä löyty astetta isompi marketti Tops Daily, ei todellakaan mikään Postitalon K-kauppa, mutta selkeä parannus 7 Elevenistä. Sieltä löysin monia perustarpeita kuten öljyä, tofua, paahtoleipää, riisiä ja nuudeleita. Ilmeisesti täällä käytetään yleisesti paistamiseen soijaöljyä, sillä muuta ei tarjolla ollut. Se osoittautui kuitenkin varsin mainioksi paistinrasvaksi. Tofua oli jäljellä kolme pakettia ja ahneena otin ne kaikki. Olisi pitänyt olla tarkempi, sillä kaksi paketeista joiden luulin olevan savutofua, olikin kalatofua! Käänsin paketin tekstit vasta kämpille päästyäni ja kyllä siinä pari ärräpäätä pääsi, kalan osuus tuotteen sisällöstä oli 50 %. Annoin ne myöhemmin paikalliselle sekasyöjätuttavalleni. Hyllyssä oli myös munatofua, mutta siinä sentään luki se englanniksi joten sitä osasin olla ostamatta.

Ensimmäiset päivälliset

Aikaerosta johtuen yhden yön unet jäi väliin kun en saanut lentokoneessa nukuttua ja sinnittelin ensimmäisen päivän väkisin hereillä. Ennen yöpuuta täytyi kuitenkin saada viimein jotain oikeaa ruokaa. Ravintoloita majoitukseni lähettyvillä oli onneksi lukuisia. Ensimmäiseksi päivällispaikaksi valikoitui Tom’s Cafe & Restaurant, jonka ruokalistaa olin jo kauppareissun yhteydessä hieman tutkinut. Heidän menussa oli oikein oma sivunsa kasvisruoille, joten paikka vaikutti melko varmalta valinnalta. Tilasin paistetut nuudelit tofulla ja varmistin vielä, ettei siinä ole munaa tai kalakastiketta (mitä täällä normaalisti tukitaan vähän joka paikkaan) tai muuta eläinperäistä. Annos oli reilun kokoinen ja todella hyvän makuinen! Myönnettäköön, että en ollut syönyt oikeaa ruokaa lähes kahteen päivään, joten se saattoi toki vaikuttaa arvostelukykyyni. Joka tapauksessa 100 bahtin eli noin 2,70 € hintaan tämä oli aivan loistava päivällinen. Vahva suositus Tompan kahvilalle!

Päivällisen jälkeen menin äkkiä nukkumaan, olihan kello jo kahdeksan. Uni maistuikin varsin hyvin ja nukuin makeat 14 tuntia! Heräilyn ja aamukahvin jälkeen laitoin ensimmäisen aamiaiseni (vai pitäisikö sitä sanoa lounaaksi kun kello oli jo melkein 12) paistamalla paahtoleipää, tofua ja sipulia pannulla. Päälle reilu tujaus srirachaa ja avot, hyvää oli! Ostamani srirachan tulisuusaste oli hieman pettymys, omaan makuuni olisi voinut olla hieman tujumpaa, mutta kyllä se asiansa ajoi vallan mainiosti.

Aamukahvista mainittakoon, että majoituksessani ei valitettavasti ollut minkäänlaista kahvinkeitintä, ainoastaan vedenkeitin, joten jouduin turvautumaan pikakahviin. Ajatukseni oli käydä jossain vaiheessa ostamassa halpa mutteripannu, mutta pikakahvi paikallisella soijamaidolla olikin yllättävän hyvää.

Ensimmäinen työpäivä kului nopeasti ja pian oli taas nälkä. Suuntasin seuraavaan lähiravintolaan Bai Booniin, jonka ruokalistaa olin kauppareissulla myös pikaisesti vilkassut. Menulta löytyi muutamia kasvisannoksia, mutta esimerkiksi kaikki paistetut riisit ja nuudelit on listattu ainoastaan vaihtoehdoilla Chicken/Pork/Shrimp. Oman kokemukseni pohjalta Kaakkois-Aasian maiden ravintoloiden ruokalistat ovat kuitenkin varsin joustavia ja periaatteessa mitä vaan saa kun pyytää. Kysyin siis, että saisiko paistetun riisin tofulla johon tarjoilija tuumasi, että tottakai! Varmistin taas, ettei siinä ollut munaa tai muuta eläinperäistä. Tarjoilija tajusi heti mistä oli kyse ja kertoi, että ei ole munaa eikä kalakastiketta. Annos oli ihan maukas, mutta vähän pieni. Ei se missään nimessä huono ollut 3,29 € hintaan, mutta pieni pettymys edellisen illan superhyvään nuudeliannokseen verrattuna.

Iso marketti ja pikanuudeleita ravintolassa

Seuraavan päivän missio oli käydä katsastamassa noin kilometrin päässä oleva isompi ja ainakin Google Mapsin kuvien perustella varsin hyvin varusteltu ruokakauppa. Paikka oli One Bangkok -ostoskeskuksessa, johon olisin varmasti eksynyt ilman mainioita infotauluja, joilta pystyi katsomaan reittiohjeet haluamaansa liikkeeseen.

Mitsukoshi Depachika osoittautui japanilaiseksi ruokakaupaksi, mutta japanilaisten tuotteiden ohella tarjolla oli myös paljon paikallisia sekä korealaisia elintarvikkeita. Sieltä löytyikin monenlaista tofua, papuja, mausteita ja currytahnaa. Kauppareissun kruunasi karkkiosastolta löytynyt vegaaninen karkkipussi, saksalaista tekoa tosin, mutta näyttivät hyviltä niin nappasin senkin mukaan. Eiköhän näillä eväillä taas muutamat aamiaiset kokkailla.

Nälkä siellä kaupassa tuli, joten seuraavaksi suuntasin päivälliselle. Ajatukseni oli mennä uudestaan Tom’s Caféhen, mutta ulkopaikat olivat jo täynnä ja halusin istua ulkosalla. Katsoin yhden potentiaalisen paikan ruokalistaa, mutta sieltä ei löytynyt mitään kasvisruokia, vegaanisista puhumattakaan. Listaa tutkiessani sisäänheittäjä tuli kyselemään mitä saisi olla, joten kysyin löytyisikö heiltä mitään vegaanista. Vastaus oli jyrkkä ei, joten jatkoin matkaani.

Vähän matkan päästä löytyi The Sitting Room, joka ei vaikuttanut kovin kummoselta, mutta nälkä saneli ehdot ja jäin siihen. Listalla ei ollut oikeastaan yhtään mitään vegaanista, curryjen vaihtoehtoina oli tutut pork/chicken/shrip. Kysyin tarjoilijalta voisiko curryannoksen saada tofulla ja vastaus oli yllättäen ei. Curryt on tehty valmiiksi jo, ei saa tofulla. Saan kuitenkin neuvoteltua itselleni annoksen paistettuja nuudeleita tofulla. Odotukset eivät ole kovin korkealla, etenkin kun tarjoilija ystävällisesti kertoi heidän käyttävän paistettuihin nuudeleihin Maman pikanuudeleita. Annos oli kuitenkin varsin maukas. Ei todellakaan mitään gourmeta, mutta paljon parempi kuin odotin. Paikkaa ei tosin voi kovin vegaaniystävälliseksi sanoa, joten tuskin tulen uudestaan.

Curryn kokkailua ja kameran ulkoilutusta

Sunnuntaina tein aamiaiseksi panang-currya tofulla ja kasviksilla. Riisiä yritin keittää niin, että siitä riittäisi myös paistettavaksi myöhemmin. Kokkailu majoituksessa osoittautui hieman haastavaksi, tai ainakin hitaaksi, sillä keittolevyjä oli vain yksi. Onneksi ei ollut kiire minnekään. Currystä tuli varsin maukasta!

Päiväohjelmani oli kameran ulkoilutusta Lumphini Parkissa, missä kuluikin näppärästi pari-kolme tuntia. Matkalla huomasin toisen Tom’s Café & Restaurant -ravintolan ehkä 500 m majoitukseni lähellä sijaitsevasta. Mietin liekö samaa puljua ja päätin, että se täytyy käydä varmaan kokeilemassa myöhemmin.

Nälkä siellä ulkoilessa taas tuli joten seuraavaksi oli luvassa jälleen illalispaikan etsiminen. Lähdin kävelemään majoitukseni edestä kulkevaa katua nyt eri suuntaan missä en ollut aikaisemmin käynyt. Ehkä kilometrin matkalla löytyi vaan pari-kolme paikallisten suosimaa ravintolaa, mutta en tällä kertaa niitä kelpuuttanut, sillä niissä ei ollut ulkopöytiä ollenkaan ja halusin istua ulkona. Myös yksi pasta/pizzapaikka tuli vastaan, mutta sielläkin oli pöytiä ainoastaan sisällä. Tein täyskäännöksen ja päätin mennä katsomaan, olisiko Tomin ravintolassa tällä kertaa tilaa.

Onnekseni ulkona oli yksi vapaa pöytä, joten otin sen. Tällä kertaa tilasin uutuuslistalta paistettua tofua ja pavunituja sekä lisukkeeksi riisiä. annos maksoi 125 bahtia eli noin 3,43 €. Tom ei pettänyt, ruoka oli oikein hyvää ja annoskokokin just sopiva. Pisteet taas Tomille!

Tofukokkelia

Painuin pehkuihin yhdentoista aikaan, sillä seuraava päivä oli maanantai ja tarkoitukseni oli herätä aikaisin ja tehdä töitä. Nukahdinkin nopeasti, mutta noin tunnin jälkeen heräsin enkä saanut enää unta ennen kuin joskus neljän aikaan aamuyöllä. Se siitä aikaisin heräämisestä. Puhelimeni herätti kyllä kahdeksalta mutta suljin sen ja jatkoin unia melkein puolille päivin.

Varsin myöhäiseksi aamiaiseksi (klo 13:20!) laitoin tofukokkelia, paahtoleipää ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Aika perinteinen setti siis. Tofuna käytin aiemmin ostamaani japanilaista tofua, jonka pakkauksessa kyllä luki ”firm”, mutta ei se ollut kiinteää nähnytkään. Koostumus oli ihan selkeä silken-tofu. Mausteiksi ei ollut tavallisesti tofukokkeliin käyttämääni kurkumaa ja kala namakia, joten laitoin suolan ohella paprikajauhetta ja paikallista mausteseosta. Ihan syömäkelpoista siitä tuli kuitenkin!

Toinen iso marketti

Päätin olla menemättä tänään ravintolaan ja söin päivälliseksi edellisen aamun currynjämiä. Illan suunnitelma on käydä katsastamassa seuraava isompi marketti, vajaan kahden kilometrin päässä oleva Tops Food Hall. Sekin sijaitsi isossa kauppakeskuksessa, Central Parkissa, joka sai Vantaan Jumbon tuntumaan lähinnä R-Kioskilta. Kauppa oli hyvin saman tyyppinen kuin Mitsukoshi Depachika missä kävin aiemmin, mutta valikoima oli selkeästi parempi ja hinnat halvemmat. Sieltä löytyi jopa oma pieni ”Plant based” -pakastinosasto, jossa oli paikallisten valmisruokien ohella esimerkiki Beyond Meatin tuotteita sekä parinkin minulle ennestään tuntemattomien merkkien burgeripihvejä. Myös kylmäosastolta löytyi vegaanisia tuotteita kuten paistia (mitä ilmeisimmin seitania) ja makkaroita.

Myös marketin olutvalikoima oli sangen hyvä, tai ainakin selkeästi paras mihin tähän mennessä olin törmännyt. Löytyi jopa ihan oma ”Craft Beer” -hylly, jossa oli sekä paikallisia että ulkomaisia pienpanimotuotteita. Halpoja ne eivät olleet, esimerkiksi Skotlantilaisen Brewdogin Punk IPA maksoi noin 7 € tölkki! No onneksi tänne ei tultu ulkomaisia oluita juomaan. Mukaan valikoitui pari ihan maltillisesti hinnoiteltua (noin 2,35 €/kpl) Thaimaalaista IPA:a.

Olisin halunnut lisäksi karkkia, mutta niiden löytäminen vegaanisena (sitä yhtä edellisestä marketista löytäämääni pussia lukuunottamatta) oli tähän mennessä osoittautunut jokseenkin hankalaksi. Myös maustettujen pähkinöiden ja sipsien kanssa oli vaikeuksia, tuntuvat tukkivan maitojauhetta tai jotain kala/äyriäisperäistä asiaa vähän joka paikkaan. Ostinkin paahdettuja ja maustettuja soijapapuja sekä paahdettuja ja srirachalla kuorrutettuja herneitä. Molemmat olivat hieman oudon makuisia, selkeästikään natriuglutamaatissa ei oltu säästelty, mutta ihan hyviä kuitenkin. Kyllä nämä oluen kanssa iltapalasta meni, joskin pahimman suolanhimon tyydytyksen jälkeen maistuivat vielä oudommilta!

Kolmas iso marketti

Currya tuli tehtyä aikaisempana päivänä sen verran reilu annos, että siitä riitti vielä yhdeksi päivälliseksi. Vaikka en varsinaisesti tarvinnut mitään ruokatarvikkeita kävin illalla kuitenkin katsastamassa reilun kilometrin päässä sijaitsevan Villa Marketin. Se oli selkeästi kansanomaisemman oloinen kahteen edelliseen verrattuna, joista etenkin Mitsukoshi Depachika vaikutti vähän hienommalta, semmoiselta Stockan Herkku -tyyppiseltä.

Villa Marketin valikoima oli mitä mainioin ja löysin sieltä jopa kaksi erilaista vegaanista karkkipussia! Karkkipussit lähtivät mukaan, samoin kun heräteostoksena nappaamani valmiiksi pilkottu inkivääri. Yleisesti ottaen halveksun valmiiksi pilkottujen kasvisten ostamista, mutta vaivaiseen 0,55 € hintaan tämä vaikutti varsin hyvältä diililtä. Tämä oli mainio ruokakauppa!

Se toinen Tomppa

Koska aiemmin jo kahdesti vieraileman Tom’s Cafe & Restaurant oli niin hyvä, lähdin testaamaan muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevan toisen Tom’s -toimipisteen (sitä ei Google Mapsista löytynyt, mutta sijainti on suurin piirtein tämä). Ruokalista oli hyvin saman tyyppinen kuin edellisessäkin, joskaan ei identtinen.

Tilasin paistetut nuudelit vegetarian-vaihtoehdolla ja pyysin lisäksi tofua. Kerroin myös, että ei saa laittaa munaa eikä kala- tai osterikastiketta. Tässä kohtaa mieleeni hiipi epäilys mahdollisesti kielimuurista ja käänsin asian vielä varmuuden vuoksi translatella. Tarjoilija nyökytteli päätään ymmärtämisen merkiksi. Annoksen saapuessa olin hieman pettynyt, sillä ei siinä mitään tofua ollut. Ei onneksi ollut munaakaan, eikä mausta päätellen myöskään kalakastiketta. En jaksanut alkaa valittamaan, vaan söin kiltisti menemään. Annos oli varsin maukas, mutta tofun puuttuminen kyllä hieman latisti tunnelmaa. Se ensimmäinen Tom’s oli parempi.

Räkätauti ja muita pettymyksiä

Valitettavasti seuraavana yönä tulin kipeäksi, kuumetta oli ja räkä lensi. Torstai meninkin täysin lepäillessä. Perjantaina olo oli jo selkeästi parempi, joskaan ei vielä todellakaan ihan terve. Päätin kuitenkin mennä ulos syömään, sillä lievä mökkihöperyys alkoi jo painaa. Ruokakaupassakin piti käydä, joten tutkin olisiko One Bangkok -ostoskeskuksessa sijaitsevan Mitsukoshi Depachika -marketin liepeillä mitään vegaaniystävällistä ravintolaa.

Google Maps kertoi samaisen supermarketin yhteydessä olevan ONE bOwl Vegan by CANES -nimisen pienen paikan, joka on 100 % vegaaninen! Aloin innostua. Pieni lisätutkiminen paljasti, että heillä on jopa oma vegaaninen munankeltuinen! Nyt olin jo ihan täpinöissäni. Mutta sitten tuli todellinen antikliimaksi, nimittäin paikan Happy Cow -sivulla kerrottiin ravintolan sulkeneen viime marraskuussa. Tämä oli harmillinen takaisku, tuo vegaaninen munankeltuainen olisi nimittäin kiinnostanut kovasti.

Ginger Farm Kitchen

Hätäisenä Plan B:nä päätin vaan mennä One Bankgkok -ostoskeskukseen ja katsoa mitä sieltä löytyy. Olinhan menossa sinne joka tapauksessa, koska ruokakaupassa tarvi käydä. Hetken aikaa palloiltuani törmäsin Ginger Farm Kitcheniin ja silmäni osuivat tyrkyllä olevan ruokalistan välistä pilkistävään ”Veggie-Friendly Menuun”. Paikka vaikutti painottavan kovasti luomua ja lähituotantoa. Seinät olivat täynnä ”Our eggs are happy” -tyyppisiä sloganeja ja muuta viherpesuhöttöä. Pisteet silti siitä, että oli kuitenkin vegaaniystävällinen ruokalista olemassa ja että myös ruoat siellä vaikuttivat olevan vegaanisia, ei näkynyt munaa tms. mitä useiden muiden ravintoloiden ”vegetarian friendly” -vaihtoehdoissa on.

Vegelistan annoksissa huomioni kiinnittyi ensimmäisenä siihen, että annokset olivat kaikki aika kuivan oloisia, missään ei oikeastaan ollut mitään kastiketta. Mieleeni tuli väistämättä ajatus heidän käyttävän kaikkiin vakiokastikkeisiin kala- ja/tai osterikastiketta ja helpoin vaihtoehto on ollut vaan jättää soosit kokonaan pois vegaanisista vaihtoehdoista. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta mielestäni tällainen toimintatapa on vaan laiskaa.

Tilasin paistettua tofua cashew-pähkinöillä sekä riisiä. Annos näytti ihan totaalisen eriltä kuin ruokalistan kuvassa, mutta oli varsin maukas. Valitettavasti terveydentilastani johtuen ruoka ei oikein maistunut. Söin noin puolet ja otin loput mukaan. Tofuannokseni riisin kera maksoi yhteensä 200 bahtia, eli noin 5,5 €. Selkeästi hieman hintavampi kuin aikaisemmissa paikoissa siis, mutta ei sitä varsinaisesti kalliina voinut silti pitää. Ginger Farm Kitchenistä jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis.

Vegaanisia katkarapupalleroita ja nuggetteja

Kauppareissulla Tops Food Hallissa silmääni osui pakastealtaassa ”Plant based shrimp balls”. Soijapohjaisella (proteiinia 18 %) 200 g pakkauksella oli hintaa 135 bahtia eli noin 3,70 €. Pakkohan se oli testata. Mukaan tarttui myös pussillinen Meat Zero -vegenuggetteja. 200 g pussi soijapohjaista pakastekamaa sekin (proteiinia 15 %), mutta hinta oli vain 79 bahtia eli noin 2,17 €.

Katkaravunmakuiset pallerot päätyivät panang curryyni heti kun pääsin kaupasta takaisin. Ne tuoksuivat kyllä varsin rapumaiselle eikä koostumuskaan ollut mitenkään kaukaa haettu. Maku oli varsin hyvä ja ne toimivatkin curryssani erinomaisesti.

Seuraavana päivänä laitoin aamupalalounaaksi paitsi erinomaista paikallista avokadoa niin myös niitä ostamiani vegenuggetteja. Hyvä tuote tämäkin, maistuvat ihan nuggeteilta!

Emämunaus

Maijoitukseni liepeillä oli vielä lukuisia ravintoloita, joita en ollut ehtinyt kokeilemaan. Seuraavaksi oli vuorossa Maderla, joka tarjoilee enimmäkseen perinteisiä thai-ruokia, mutta myös joitain länsimaalaisia annoksia kuten hampurilaisia. Listalta löytyi salaattien ohella pari kasvisannosta, esimerkiksi paistettua tofua pavunitujen kera. Listaa tutkiessani tarjoilija yhstävällisesti kysyi, että minkälaisesta ruoasta pidän. Kerroin olevani vegaani ja tarjoilija sanoi, että mikä tahansa annos voidaan tehdä vegaanisena ja liha voidaan aina vaihtaa tofuun. Koska veganismin käsite on täällä hieman epäselvä, selitin vielä, etteivät vegaanit syö mitään eläinperäistä, ei munia, ei kalakastiketta ja niin edelleen. Sain hyväksyvää nyökyttelyä, ”no fish sauce yes”.

Yritin tilata edellä mainittua paistettua tofua pavuniduilla, mutta halusin siihen mukaan paistettuja nuudeleita. Tarjoilija totesi, että se on sitten ihan sama ottaa pad thai ja vaihdetaan vaan katkaravut tofuun. Okei, ihan hyväksyttävä idea, mutta varmistn vielä, että etteihän siihen tule nyt sitä kalakastiketta. ”No fish sauce”!

Annos näytti oikein hyvältä ja maistui erinomaiselta. Ahmin menemään hyvällä ruokahalulla, sillä olin hieman ruokailuaikataulustani myöhässä ja siksi varsin nälkäinen. Syötyäni annoksesta ehkä puolet huomasin kuitenkin jotain järkyttävää: siellähän on munaa seassa! En nähnyt järkeä alkaa valittamaan, sillä silloin annos olisi mennyt vaan roskiin. Söin siis kiltisti mutta itselleni vihaisena lautasen tyhjäksi.

Jatkossa täytyy siis olla tarkempi. Vaikka olin aikaisemmin sanonut, että muna on no-no, niin olisi pitänyt tähdentää asiaa vielä tilaamani annoksen kohdalla erikseen. Varminta on joka kerta, jokaisen asian yhteydessä tähdentää, että eihän tässä ole a) kuolleita eläimiä, b) munaa, c) kalakastiketta ja d) osterikastiketta. Ärsyttää, mutta kyllä tämä vähän omaan piikkiin menee. Oletin, että viesti oli mennyt perille, mutta ei. Note to self: Assumption is the mother of all f**kups!

Japanilainen pettymys

Tien toisella puolen sijaitsi japanilaisiin ruokiin ja viineihin erikoistunut pieni ja mielenkiintoiselta vaikuttava ravintola PrumPlum Umeshu Bar & Bistro. Googlaamalla löysin heidän ilmeisesti vanhan ruokalistan, jolta löyty vegaaniseksi merkitty ”Tofu skewers” -pääruoka. Ja siis tähdennettäköön, että siinä todellakin käytettiin termiä ”vegan”. Vaikutti siis lupaavalta, joten lähdin kokeilemaan.

Valitettavasti uudella ruokalistalla ei paljoa vegaanisia asioita löytynyt, lähinnä yksi tofu-alkupala ja joitain pieniä kasvisannoksia, joissa ei ollut käytännössä mitään proteiinia. Tarjoilij ehdotti ystävällisesti, että mitä jos jätettäisiin tommosesta liharuoasta vaan se liha pois. Jouduin käymään hieman keskustelua heidän kanssaan proteiineista, jonka jälkeen jatkoin matkaani. Harmi, sillä paikka vaikutti muuten varsin kivalta.

Koska nälkä oli jo kova, päätin mennä jälleen hyväksi havaitsemaani Tom’s Cafe & Restaurantiin. Tilasin vihreän tofucurryn ja eilisestä emämunauksesta oppineena varmistin vielä, ettei siihen vaan tule munaa eikä kala- tai osterikastiketta. Tarjoilija vakuutti, että ei tule. Tämäkin annos oli ihan superhyvä ja maksoi lisukkeeksi ottamani riisin kanssa 175 bahtia eli noin 4,80 €. Pisteet taas Tompalle!

Italialainen pettymys

Syötyäni pari viikkoa pelkästään paikallista ruokaa alkoi mieleni tehdä pizzaa. Ihan majoitukseni liepeoltä löytyi italialainen ravintola Lido, joka tarjoili tietysti myös pizzaa. Ruokalistalta löytyi useita ”vegetarian” -annoksia, mutta niissä kaikissa oli juustoa. Hieman oudosti myös Marinara-pizzassa oli mozzarellaa. Käsittääkseni perinteisen Marinaran idea on juurikin siinä, ettei siinä ole juustoa.

Tilasin Marinaran, mutta ilman juustoa. Pizza näytti kuivahkolta ja siinä oli ihan järkyttävä määrä valkosipulia. Pohja oli lähempänä Dr. Oetkeria kuin Napolia ja tomaattikastike oli melkoisen mautonta. Taisi olla ensimmäinen kerta elämässäni kun harkitsin suolan laittamista pizzan päälle. No, kyllä tämän jälkeen varmaan maistuu taas thaikkuruoka mukisematta seuraavat pari viikkoa.

Lisää löytöjä ruokakaupasta

Päätin testata Tops Food Hallissa myytäviä australialaisia vegemakkaroita. Samalla reissulla pakastealtaasta osui silmään myös paikallinen Plant-Based Crispy Meat joka vaikutti varsin mielenkiintoiselta.

Niistä tulikin sitten parit seuraavat aamiaiset kokkailtua. Makkarat olivat välitön aikamatka Australiaan, asuin siis Melbournessa vähän reilun puoli vuotta vuonna 2014. Silloin söin vielä lihaa ja juuri tältä ne makkarat siellä maistuivat! Oikein hyviä olivat. Myös Plant-Based Crispy Meat oli varsin hyvää. Todella sikamainen fiilis!

Malesialainen fuusiokeittiö

Karttaa tutkiessani löydän sattumalta kävelymatkan päässä sijaitsevan Jyak & Lymin, joka mainostaa olevansa ”Nyonya cuisine”. Nopean googlauksen tuloksena sain selville siitä käytettävän myös nimeä Peranakan cuisine ja tarkoittavan jonkinlaista malesialaisen, indonesialaisen ja kiinalaisen keittiön fuusiota. Jyak & Lymin listalta löytyy lukuisia annoksia merkinnällä ”Vegan option”. Alleviivattakoon, että siinä todellakin käytettiin termiä ”vegan”, mitä ei täällä tähän mennessä ollut kovin usein näkynyt.

Valitettavasti ruokalistassa ei kerrottu mitään siitä, mitä se ”vegan option” sisältää. Laitoin viestiä ravintolalle Messengerissä, että mikä on homman nimi, johon he vastasivatkin varsin ripeästi. Kuulema kaikissa vegaanivaihtoehdoissa eläinproteiini korvataan jollain kasvisproteiinilla ja he käyttävät esimerkiksi tofua sekä joitain valmistuotteita kuten vegaanista kanankorviketta. Selvä homma, tämä vaikutti erittäin lupaavalta.

Paikka oli varsin kivan ja viihtyisän oloinen. Hinnoiltaan se oli selkeästi aikaisempia kalliimpi, pääruokien hinnat olivat haarukassa 250-400 bahtia, eli noin 6,70 – 10,70 €. Koetin kysellä tarjoilijalta, että mitä kasvisproteiinia mihinkin vegaanivaihtoehtoon tulee, sillä olisin kovasti halunnut kokeilla paikallista kanankorviketta. Harmikseni tarjoilija oli vain tuuraamassa eikä tiennyt annosten sisällöstä hölkäsen pöläystä.

Tilasin puolisummissa listalta Curry Kapitan Chickenin vegaanisena ja lisukeriisillä. Ajattelin, että jos jossain olisi kanankorviketta niin se olisi tämä, mutta valitettavasti olin väärässä. Proteiinina annoksessa oli (taas vaihteeksi) tofua. Itse annos oli näyttävän näköinen, ulkonäköön oli selkeästi satsattu ja siihen oli taiteiltu ilmeisesti ohueksi höylätystä ja paahdetusta bataatista varsin kaunis keko päälle. Maultaan annos oli todella hyvä, semmoinen malesialaistyyppinen curry. Jyak & Lym oli jokseenkin kallis ja viestinnän suhteen heillä(kin) olisi vielä opittavaa, mutta muutoin varsin hyvä kokemus.

Kohti Koh Larnia

Päätin pitää pienen loman ja mennä pariksi yöksi Koh Larnin saarelle (kirjoitetaan välillä myös muodossa Ko Lan) Pattayan edustalle. Paikallisista bussiaikatauluista mainittakoon, että ne olivat mallia Espanja, mikä ei kylläkään ollut mikään yllätys. Muutenkin koko homman organisointi oli lievästi sanottuna kaoottista. Ostin bussiliput ennakkoon netistä. Homma hoitui näppärästi ja sain sähköpostiini pdf-liput QR-koodeineen. Bussiasemalle selvittyäni koetin etsiä jonkinlaista näyttötaulua, mistä näkisi miltä laiturilta mikäkin bussi lähtee ja mihin aikaan. Turha toivo. Menin sitten kyseisen bussiyhtiön tiskille kysymään asiaa. Täti halusi nähdä lippuni ja näytin sitä puhelimeni ruudulta. Oletin, että hän skannaisi siitä QR-koodin mutta ehei. Hän otti valokuvan omalla puhelimellaan minun puhelimeni ruudulla näkyvästä pdf-lipusta, jonka jälkeen hän antoi minulle paperisen lippusen ja käski seurata toista tätiä. Toinen täti kävelytti minut laiturien liepeille ja käski istua odottamaan, hän tulee hakemaan sitten ku bussi on valmis. Koetin taas kysellä, että miltähän laiturilta se lähtee niin voisin mennä sinne oikealle laiturille istumaan, mutta ei. Istut nyt vaan siinä ja odotat perkele!

Lopulta bussi lähti 45 minuuttia myöhässä aikataulusta ja saapui noin kahden ja puolen tunnin kuluttua perille Pattayalle Bali Hain satamaan. Satamassa kysyin moneltako seuraava laiva lähtee ja lippuja myyvä miekkonen vastasi, että kahdelta. Totesin ystävällisesti, että kello on nyt 14:50, johon sain vastaukseksi ”ten minits, ten minits”! Selvä homma, ostin lipun (30 bahtia eli noin 0,80 €) ja hyppäsin paatin kyytiin. Laiva lähti toden totta 10 minuutin kuluttua ja oli perillä Koh Larnilla reilun puolen tunnin päästä. Ajatukseni oli kävellä siellä satamasta reilun kilometrin matka toisella puolen saarta olevaan majoitukseeni, mutta välissä oli inha nyppylä ja kapuamista olisi ollut korkeussuunnassa 40 metriä. 33 asteen helteessä se ei tuntunut kovin mieluisalta ajatukselta, joten otin mopokyydin. Ei sekään kovin mieluisaa ollut, etenkin ilman kypärää ja kuskin kaahatessa varsin vauhdikkaasti. Pääsin kuitenkin perille nopeasti ja ehjänä. Nälkä alkoi olla kova, sillä olin syönyt ainoastaan aamupalan ennen bussille lähtöä.

DuLay Koh Larn

Kirjauduin sisään hotelliin ja lähdin etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Ensimmäinen ravintola, DuLay Koh Larn tulikin vastaan vain noin 20 metriä huoneeni ovelta. Tutkin esillä olevaa ruokalistaa ja ilokseni listalla oli kokonaista 6 sivua otsikoitu nimellä ”Vegetarian Menu”! Osassa annoksista oli munaa, mutta muuten vaikutti varsin pätevältä. Tiasin pad thain, josta vaihdoin munan tofuun ja varmistin vielä, ettei siihen tulisi kala- tai osterikastiketta. Annos oli aika pieni, mutta eipä se maksanutkaan kuin 100 bahtia eli noin 2,70 €. Tofua siinä oli vaivaiset kolme palaa, mikä oli kyllä jokseenkin ankeaa. Maku oli kuitenkin mainio ja oluen kanssa nautittuna täytti vatsan kuitenkin ihan riittävästi.

Majoitukseni liepeiltä Tawaen Beachiltä ei valitettavasti oikeastaan muita varteenotettavia ravintoloita löytynytkään. Kaikkien menut olivat pullollaan merenelävää ja lihaa. Joistain löyty yksi tai kaksi kasvisvaihtoehtoa, jotka olivat yleensä salaatti ja stir fried -kasvikset, ilman mitään kunnollista proteiininlähdettä.

Nautin siis seuraavatkin ateriat samaisessa DuLay Koh Larnissa. Seuraavalla kerralla söin paistetut nuudelit ja vaihdoin taas munan tofuun. Vaikka tämäkään annos ei hirveän iso ollut niin tällä kertaa tofua oli ihan eri lailla kun ensimmäisenä päivänä syömässäni pad thaissa. Viimeiseksi päivälliseksi tilasin vihreän curryn, johon pyysin lisäksi tofua ja lisukkeeksi riisiä. Tämäkin annos oli maultaan mitä mainioin ja oli kooltaan selkeästi edellisiä suurempi. Hintakin toki oli hieman kovempi, mutta eipä se 170 bahtia (noin 4,50 €) silti mitenkään kalliilta tuntunut.

Pakon edessä Burger Kingiin

Bussini Pattayalta takaisin Bangkokiin lähti vasta puolilta päivin, mutta halusin lähteä ajoissa liikkeelle, lautta-aikataulut kun eivät olleet vakuuttaneet minua täsmällisyydellään. Heräsin siis aikaisin, vedin aamukahvin naamariin ja lähdin lautalle. Pattayalla minulla oli pari tuntia luppoaikaa bussia odotellessa, mikä olikin juuri sopiva rako syödä aamupalaa tai lounasta, kummaksi sitä nyt haluaakaan kutsua.

Valitettavasti vaan kovinkaan moni ravintola ei ollut auki vielä siihen aikaan. Bussien lähtöpaikan yhteydessä oli yksi perinteinen thairavintola, mutta heidän listoilta ei löytynyt yhtään mitään vegaanista. Ajattelin homman hoituvan helposti kun pyytää, niinhän se tähän mennessäkin oli toiminut, mutta tarjoilijatäti toikin minulle kynän ja paperia, näytti ruokalistaa ja sanoi ”namböö, namböö”. Okei, eli pitäisi siis vaan kirjoittaa annoksen numero lapulle ja ilmeisesti kiikuttaa se tiskille. Kielimuuri vaikutti aika korkealta, joten en edes yrittänyt alkaa selittämään tavallisia jorinoitani munasta ja kalakastikkeesta, vaan jatkoin matkaani.

Jonkin aikaa harhailtuani jouduin toteamaan auki olevien paikkojen listan varsin lyhyeksi: McDonalds ja Burger King. Ei todellakaan sitä mitä halusin, mutta syödä täytyi ennen bussin lähtöä, muuten uhkaisi nälkäkuolema. Näistä valitsin Burger Kingin. Listalta löyty yksi vegaaninen burgeri, joskin epäilin majoneesin olevan epävegaanista, joten jätin sen pois. Burgeri oli kallis ja aika pieni eikä kovin hyvän makuinen. Pihvi ei ollut proteiinia nähnykään vaan se oli semmoinen uppopaistettu hernemaissipaprikaviritys mitä BK:ssa oli Suomessakin joskus kymmenen vuotta sitten. Ei jatkoon, ihan kamalaa. Nälkäkuolemalta tämä toki pelasti, mutta hieman jo kadutti etten edes yrittänyt ylittää kielimuuria siellä edellisessä ravintolassa.

Vizzaa Vistrossa

Burger King -kokemuksesta traumatisoituneena halusin viimein päästä kokeilemaan jotain paikallista ihan oikeasti vegaanista ravintolaa ja löysin Sukhumvitissa sijaitsevan Vistron. Paikka oli aikaisemmin toiminut nimellä Vizza, jolloin sieltä sai vain vegaanista pizzaa, mutta olivat sittemmin laajentaneet menuaan ja vaihtaneet nimeä. Vizzat toki löytyvät listalta edelleen. Vistron menu oli varsin monipuolinen, on pastaa, bowleja, nuudeleita, burgereita ja pizzaa, ei kun siis vizzaa. Proteiininlähteinä on perinteisten tofujen, papujen ja linssien ohella myös länsimaisia tuotteita kuten Beyond Burgeria ja Sausagea.

Koska edellinen syömäni pizza oli ihan totaalisen kauhea, toivon mukaan saisin nyt syödä hyvää vizzaa. Oikeastaan kaikki listan vaihtoehdot vaikuttivat varteenotettavilta ja niitä oli tarjolla kahdessa koossa, 9- ja 12-tuumaisina versioina. Päädyin lopulta aika perusmalliseen El Classicoon 12-tuumaisena. Siinä oli täytteenä tomaattikastikkeen ja perusvuuston lisäksi ainoastaan jonkin sorttista vegaanista buffalomozzarellaa. 300 bahtin eli noin 8 € hinta tuntui paikalliseen hintatasoon suhteutettuna varsin korkealta, vaikka toki Suomessa tällaisesta pizzasta saa pulittaa vähintäänkin kaksinkertaisen hinnan.

Sitten tuli kriisi. Vistrosta nimittäin ei saanut olutta! Ilmeisesti he haluavat pitää jonkinlaista terveellisen ruoan imagoa yllä, mikä on jokseenkin huvittavaa kun paikasta saa ihan kunnon vegaanista mättöruokaakin. Harmistuneena tilasin juomaksi kokiksen. Paikallinen seuralaiseni tilasi itselleen Vistro Poke -bowlin.

Sekä vizza että bowl olivat maultaan ihan priimaa, siis todella hyvää. Vegaaniset juustonkorvikkeet eivät rakenteeltaan olleet hirveän juustomaisia, mutta maultaan oikein hyviä. Perinteisestä Margheritasta poiketen tässä oli päällä thai-basilikaa ja chiliöljyä, jotka antoivat kokonaisuudelle kivasti paikallisen viban. Vaikka hintatasoltaan Vistro olikin hieman kallis, ainakin siis verrattuna moneen aikasempaan ravintolaan, eikä sieltä saanut olutta, oli kokemus silti erinomainen. Se tärkein, eli itse ruoka kun oli todella hyvin kohdallaan. Vahva suositus Vistrolle siis!

Vegaanista fuusiosushia

Niin ikään Sukhumvitissa sijaitseva Golden State Vegan mainostaa olevansa ”Funky Retro Sushi Bar” ja ”Japan California fusion cuisine” ja on kyllä häpeilemättä molempia. Paikka oli sisustettu varsin kivasti ja meininki todellakin funky ja retro. Ulos kadulle ravintolaa ei juurikaan huomannut, ovella oli kyllä kyltti, mutta piti osata mennä ensin toisen ravintolan läpi ja kavuta portaita kolmanteen kerrokseen. Ihan vahingossa sinne ei siis eksy.

Listalta löytyi sushin ohella burgereita, tacoja, nuudeli- ja riisiannoksia sekä salaatteja. Sushi vaikutti kuitenkin olevan selkeästi tämän paikan omin juttu. Syötäväksi valikoitui kaksi erilaista 8 palan annosta, jotka maksoivat 380 bahtia eli noin 10 €/kpl. California-nimisessä oli täytteenä jakkihedelmää, avokadoa, kurkkua, manteleita sekä jonkinlaista avokadokastiketta. Rainbow on Satayn täytteinä oli rapeaksi paistettua tofua, maissia, vihreitä papuja, maapähkinää ja satay-kastiketta. Molemmat olivat kerrassaan upean makuisia. Kiva oma twistinsä näissä oli, mutta selkeästi olivat kuitenkin sushia.

Pienenä yllätyksenä hintoihin lisättiin vielä 10 % palvelumaksua ja 7 % veroa päälle. Joissain paikoissa tämä lukee menussa pienellä präntillä, mutta täällä en moista huomannut. Kaksi pääruokaa, kaksi olutta ja yksi kokis maksoi lopulta 1624 bahtia eli noin 43,50 €. Paikalliseen hintatasoon suhteutettuna varsin kallista lystiä siis. Mutta oli se kyllä hyvääkin, sitä ei voi kieltää. Ja paikka oli muutenkin mitä mainioin, varsin kivat vibat!

Vegie House Sam Yanissa

Karttaa tutkiessani löysin parin metroaseman päästä Sam Yanista paikan nimeltä Vegie House. Se vaikutti mielenkiintoiselta, sillä listalla oli useita kasvipohjaisia lihankorvikkeita ja hinnat olivat suorastaan naurettavan halvat.

Paikka näytti siltä, ettei se olisi auki, mutta ovessa oli kuitenkin open-kyltti. Avasin liukuoven ja astelin sisään. Vaikka pieni yhden huoneen tila oli ihan siisti, oli fiilis silti melkein kuin olisi astellut jonkun autotalliin. Ovea lähimmillä pöydillä oli sekalaista tavaraa kuten isoja pinoja vesipullo- ja nuudelipakkauksia. Vanha nainen toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi, tai niin ainakin luulin, sillä englantia hän ei osannut. Muita asiakkaita ravintolassa ei näkynyt. Huoneen perällä oli toimistopöytä, jonka takana vanhempi mies (mitä ilmeisimmin naisen aviomies) tuijotti puhelintaan. Peräseinän iso juliste kertoi, että vessaa ravintolasta ei löydy.

Ruokalista on varsin pitkä ja sisälsi lukuisia lähes samanlaisia annoksia. Tofun ohella proteiineina annoksissa oli ”veggie chicken”, ”veggie pork” ja ”veggie duck”. Tarkempaa tietoa niistä ei ollut, että mistä ne oli tehty ja kielimuurin vuoksi en edes yrittänyt kysyä. Ihan kaikki listalla ei ollut täysin vegaanista, siilä joihinkin annoksiin oli valittavissa munanuudelit. Tilasin paistetut nuudelit veggie chickenillä. Annoksen hinta ei päätä huimannut, 70 bahtia eli noin 1,87 €.

Annos oli hintaansa nähden ihan hyvän kokoinen ja kiinalaistyyppistä kastiketta siinä oli runsaasti, ei meinannut lautaselle mahtua. Mikään estetiikan riemuvoitto se ei ollut, mutta en tuohon hintaan mitään fine dining -kokemusta kyllä odottanutkaan. Kanankorvikkeet olivat todennäköisesti seitania, tai saattoivat olla jotain vehnä- ja soijaproteiinin sekoitusta. Rakenteeltaan aika pehmeää kamaa, mutta maultaan oikein hyvää. Muutenkaan annoksessa ei ollut valittamista, ei nyt mikään herkullisin ruoka mitä ikinä olin syönyt, mutta varsin hyvä kuitenkin. Etenkin kun tuolla hinnalla ei Suomessa saisi edes mikroateriaa.

Kokemuksena Vegie House oli hämmentävä, mutta ehdottomasti hintansa väärti. Se oli kaikin puolin edellisen illan hipsterifuusiosushin täydellinen vastakohta. Jos haluaa halpaa hupia niin sitä tämä kyllä oli. Hinta-laatu -suhde oli ehdottomasti kohdallaan.

Baan Ying Plant-Based

Kuukausi oli mennyt äkkiä ja viimeisen illan ruokapaikaksi valikoitui Baan Ying Plant-Based – Thai Vegan All Day Dining & Wine Bar. Sinne oli majoituksestani matkaa noin kolmisen kilometriä, joten ajattelin samalla suorittaa pienen iltapäiväkävelyn. Reitti meni vielä sopivasti kivan Lumphini Parkin läpi. Myönnettäköön, että vähän reilun kolmen kilometrin iltapäiväkävely 34 asteen lämmössä oli aika hikistä hommaa.

Ravintola sijaitsi Lumphini Parkin pohjoispuolella pienen kujan päässä. Vahingossa sinne ei kyllä eksyisi, sillä kujalla ei ollut oikeastaan mitään muuta mielenkiintosta, vain isoja asuinrakennuksia, tai ehkä ne olivat jotain toimistoja tai virastoja. Itse ravintola olikin vähän yllättävä siellä, viihtyisän oloinen ravintola isoine terasseineen ei oikein tuntunut sopivan muuten karuhkoon ympäristöönsä.

Listalla oli monenmoisia lihankorvikkeita. Mieleni olisi tehnyt suurin piirtein kaikkia, mutta lopulta valitsin annoksen nimeltä ”Vegan chicken with basil, chili and garlic”. Kysyin tarjoilijalta, että mistä se vegaanikana oli tehty ja hän kertoi sen olevan soijapohjainen.

Ruoan saapuessa söin ensin silmilläni, annos nimittäin näytti varsin hyvältä. Kanankorvike oli leivitetty ja sen päälle oli kasattu reilusti chiliä ja basilikaa. Suutuntumaltaan ja maultaan se oli mitä mainioin, siis ihan superhyvää! Jollain konstilla he olivat onnistuneet myös tekemään itse ”pihvin” ja leivityksen väliin semmosen kivan rasvakerroksen, vähän niinkuin joissain porsaankyljyksissä. Chilin tulisuusaste tuli vähän yllätyksenä, sillä tähän mennessä en ollut täällä törmännyt kovin tulisiin chileihin. Pidän kylä tulisesta, mutta tämä meni jo vähän oman rajani yli ja silmäni alkoivat hikoilla. Hyvältä se maistui, mutta jätin suosiolla loput chilit lautasen reunalle, sillä silmiäni kirveli hikoilu muutenkin jo valmiiksi aika lailla.

Tämä saattoi olla ehkä koko reissun paras ateria, siis ihan uskomattoman hyvä. Ihan halvimmasta päästä se ei ollut, mutta 240 bahtin eli noin 6,50 € hintaa ei voi silti pitää mitenkään pahana. Olin varsin tyytyväinen, että viimeisen illan ateriaksi osui moinen herkkupala. Todella iso suositus Baan Ying Plant-Basedille!

Kotimainen pettymys paluulennolla

Menolennon vegaaniruoka kun yllätti varsin positiivisesti niin odotukset olivat jokseenkin korkealla paluulennon ruoan suhteen. Jälleen Finnairin ystävällinen henkilökunta yritti syöttää minulle kanaa ja jouduin muistuttamaan etukäteen tilaamastani vegaanisesta ruoasta. Kana vaihtui taas vegaaniannokseen, mutta valitettavasti tällä kertaa jouduin pettymään pahasti. Riisiä pakastemaisilla ja herneillä sekä kasviksia (porkkanaa, minimaissia ja munakoisoa) hapanimelakastikkeessa. Proteiinista ei tietoakaan. Annosta ei olisi voinut sanoa kelvolliseksi vaikka se olisi ollut kahden euron mikroruoka. Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin jälkiruoaksi olleet ananas- ja melonisiivut olivat sentään oikein hyviä.

En tiedä kuka tämän aterian oli suunnitellut, mutta laitoin hänet sille pitkälle listalle ihmisistä, joiden kanssa haluaisin vaihtaa pari sanaa, että mitä helvettiä he olivat oikein ajatelleet. Entuudestaan listalta löytyy mm. mini- ja micro USB -liitinten suunnittelija.

Ensi kerralla sitten

Paikkoja, joihin tarkoitukseni oli mennä syömään, mutta en syystä tai toisesta mennyt, jäi listalle aika monta:

So Vegan
Talalaks Vegan Food
Veganerie Ratchathewi
V Street Emphsphere
Waki Waki Vegetarian & Vegan Sushi
Mercy Republic
Kaek Kao Kua
Snoop’s Joint
Veganerie Nana
Veganerie Concept

Täytynee ensi kerralla katsastaa nämäkin!

Yleisiä huomioita

Ruoka maksoi kaupassa suurin piirtein saman verran ja joiltain osin jopa enemmän kuin Suomessa. Esimerkiksi litran purkki tuoremehua maksoi 75 bahtia (noin 2 €), punainen paprika 60 bahtia (noin 1,60 €), 150 g tofua 39 bahtia (noin 1 €), purkki valkoisia papuja tomaattikastikkeessa 59 bahtia (noin 1,60 €) ja purkki kikherneitä 75 bahtia (noin 2 €). Ero tuontitavaran ja paikallisen välillä oli aika selvä, paikalliset tuotteet (joita pyrin suosimaan aina kun mahdollista) ovat toki halvempia. Esimerkkituotteista pavut ja kirkherneet olivat tuontitavaraa, muut paikallisia tuotteita. Torilta kasviksia sai huomattavasti edullisemmin.

Mielestäni jännää olikin, että vaikka ruokatarvikkeiden hinta oli monelta osin samaa tasoa kuin Suomessa, niin ravintolassa syöminen maksoi vain murto-osan Suomeen verrattuna. Tämä tietysti kielii siitä, että palkkojen ja todennäköisesti myös vuokrien taso on Thaimassa selkeästi Suomea alhaisempi.

Kortilla maksaminen ei ollut mahdollista läheskään joka paikassa, vain ehkä noin puolessa käymistäni ravintoloista. Käteistä kannattaa siis olla ja sitä on edullisempaa vaihtaa Suomessa. Automaatista saa kyllä nostettua rahaa kaiketi ihan ok kurssilla, mutta palvelumaksua peritään röyhkeät 250 bahtia eli noin 6,80 € per nosto. Jos nostaa automaatista niin kannattaa siis nostaa kerralla paljon.

Paikallinen pieni olut kaupassa kustansi noin 30-40 bahtia (0,80-1,10 €) ja ravintolassa noin 60-100 bahtia (1,60-2,70 €). Pienpanimotuotteet olivat selkeästi kalliimpia, mutta 80-100 bahtin hintaan sai kaupasta kyllä ihan kelvollista thaimaalaista IPA:aa. Viini puolestaan oli todella kallista, selkeästi kalliimpaa kuin Suomessa. Marketeista löytyi kyllä halvimmillaan vajaan 400 bahtin eli noin 10 € hintaisia punaviinejä, mutta ne olivat ihan kamalia. Kelvollisesta peruspunkusta joutui pulittamaan sen 800 bahtia eli reilut parikymmentä euroa. Paikallinen ystäväni kertoi sen johtuvan verotuksesta, että viinissä on selkeästi korkeampi vero. Ei tullut tällä reissulla pahemmin viiniä juotua!

Vegaaniravintoloita oli yllättävän paljon, mutta ne olivat jokseenkin kasautuneet tietyille alueille. Esimerkiksi Sathornissa missä majailin, ei vegaaniravintoloita ollut lähettyvillä käytännössä yhtään, joskin lähes joka ravintolasta sai kyllä vegaanista ruokaa kun pyysi. Mutta parin kilometrin pääsä Sukhumvitissä niitä olikin sitten suorastaan läjäpäin.

Mainittakoon myös, että monissa tapauksissa vegaaninen ruoka yhdistettiin ajatukseen terveellisyydestä eikä monissa veganiravintoloissa ollut alkoholia ollenkaan tarjolla, mikä oli tällaiselle kaltaiselleni sipsikaljavegaanille suuri pettymys. Mikäli kalja on must niin kannattaa tarkistaa asia ennakkoon, muuten joutuu juomaan vihersmoothieta!

Kaiken kaikkiaan Bangkok on varsin nasta mesta ja ihan mielellään siellä olisi ollut pidempäänkin. Suosittelen!

Jutun kuvat on räpsitty kännykällä, mutta mikäli kiinnostaa tsekkailla oikealla kameralla otettuja kuvia reissusta niin niitä löytyy täältä: https://www.picdrop.com/hapehaavikko/FuRea7H5BA.

Teksti ja kuvat: Hape Haavikko

The post Vegaanin talvipako osa III – Bangkok appeared first on Vegelä.

Ystävänpäivän viikonloppu itselle uudessa matkakohteessa alkoi lämpimässä 10 asteen kevätsäässä. Onneksi otin mukaan lenkkarit, joita tarvitsinkin muutaman tunnin. Reissun agendalla oli muutaman turistikohteen ohella tutustua kaupungin vegepuoleen. Monellakin tapaa kahtiajakautunut kaupunki sijaitsee Tonava-joen rannalla tai tarkemmin rannoilla. Läntinen Buda ja itäpuolen Pest muodostavat yhdessä Euroopan alueen kymmenen suurimman kaupungin joukkoon kuuluvan talousalueen, jolla on pitkä ja vaiheikas historia.

Ensimmäinen ilta alkoi kävelymatkalla Pestin keskustassa (V-VII district). Keväinen sää tuntui taivaalliselta Suomen pitkän pakkasjakson keskellä, mutta vegaanisen ruuan metsästys osoittautuikin hankalammaksi. Jos matkalla pärjää ilman Mäkkäriä, BK:ta tai iän ikuisia falafeleja, kaupunki on yleensä vegekohteena hyvä. Nyt kävi kuitenkin niin, että nälkäisenä piti päätyä Lidlin Vemondo pakastepitsaan, jonka lämmitin illalla huoneistohotellimme keittiössä. Mäkkärissä ei ollut vegaaneille tarjolla muuta kuin ranskalaisia ja Burger Kingin Plant Based Whopperkin oli pilattu munamajoneesilla. Yleisesti ottaen Pestin keskustan ravintolat tarjosivat enimmäkseen gulassia, langoseja- (uppopaistettu litteä leipä eri täytteillä) sekä lihaa eri muodoissaan. Myös linnunmaksatuotteita oli tarjolla häiritsevän paljon

Seuraavana aamuna keväinen lämpötila oli vaihtunut jäätävän viimaiseen +4 asteeseen ja pipo piti painaa kutreille. Aloimme kartoittaa kaupungin tasamaastoista itäpuolta vegesapuskan toivossa. Kaupunginosiin (district) jaettu Budapest on valtava kaupunki vajaan kahden miljoonan väestöllään, mutta yritimme raapaista pintaa hortoilemalla nälkäisinä pitkin Pestin katuja (8 kilometrin verran), kunnes jotain löytyisi. Tutkimme pikaisesti samalla ruokakauppaketjujen valikoimia ja iltapäivän aikana alkoikin kasvisruokaa ja ruoka-aineita löytyä. Lidlin ohella kaupungista löytyy Aldin, SPARin, Tescon ja Coopin myymälöitä. Paikalliset elintarvikekaupat myyvät lähinnä alkoholia ja lihaa. Lidlin tuttujen vegetuotteiden ohella Aldin oma My Way -plant-based tuotesarja ja SPARin oudosti nimetty Living Foods ovat kohtuullisesti saatavilla jos tykkää prosessoidusta. Oma keittiö on vegematkalla yleensä perusteltu, sillä iso osa ruuista myydään ”raakoina” tai pakasteina. Ketjuista ainoastaan Tesco oli pettymys olemattomalla tarjonnallaan.

Vähemmän prosessoidun ystäville on tarjolla toki tofua, säilykkeitä ja kasviksia. Enemmänkin terveystuotteistaan tuttu DM-ketju myy myös vegeruokaa. Erityisesti lämpimässä säilyvä tofu ja tofunakit kiinnostivat ja lähtivät mukaan ostoskoriin. SPAR-marketista ostin Unkarissa megasuositun edesmenneen näyttelijä/urheilija Bud Spencerin nimikkopapuja kastikkeessa. (Huom. Kaikki BS-tuotteet eivät ole vegaanisia!).

Puolisoni bongasi hyllystä ranskalaisen Bonduellen papu-riisi valmisaterian, josta tulikin kakkospäivän ensimmäinen ateria. Koska olimme heränneet takiani aivan helkkarin aikaisin, ja käveltykin oli jo aika lailla, päätimme poiketa oluella klassisen oloisessa brittipubissa kivenheiton päässä Tonavan rannasta. Tässä vaiheessa matkamme sai todella kummallisen käänteen.

Natsismin perintö ja perinne Unkarissa

Pubin pöytiin tarjoilu oli todella tympeätä ja eräs tarjoilija jopa potkaisi kevyesti puolisoni tuolin jalkaa. Juttelimme hetken seuraavista kohteista, kun kiinnitin huomioni täydehkön ravintolan naapuripöydän seurueeseen, jossa kaikilla oli äärioikeistolaista paitaa ja tatuointia esillä. Veikkaisin, että kyseessä oli perhe tai sukukokous ikähaarukalla 20-70 vuotta. Mainitsin asiasta puolisolleni vaivihkaa ja hän sanoi, että minun takanani on toinen samanlainen seurue. Tutkailin varovasti ravintolan asiakaskuntaa ja tajusin, että olimme natsien ympäröiminä varmaankin jonkun kantapöydässä. Sitten alkoi tuijotus. Meidät selkeästi huomattiin ja pyysimme laskun. Kävin WC:ssä vielä ennen lähtöä ja pitkät portaat kellarissa johtivat minut odotustilaan, jonka viereisessä käymälässä 6 natsipaitaista miestä yritti saada epätoivoisesti mätkimällä käsienkuivausautomaattia toimimaan. Nämä hahmot eivät olleet järjenjättiläisiä toiminnastaan päätellen eivätkä selkeästi ymmärtäneet, etten kuulu heidän joukkoonsa. Moikkasivat vain kun luikin pois tilasta.

Selvisi, että Budapestissa on vuosittain äärioikeiston kokoontuminen, jossa natsimieliset vierailevat kaupungin historiallisilla maamerkeillä 40-luvun saksalaisissa sotilasasuissaan. Pelkästään Saksasta oli tänä vuonna saapunut paikalle 3000 natsimielistä. Ystävänpäivälle osuva tapahtuma on karu muistutus Euroopan ja maailman nykytilasta, jossa kansallissosialismin aatteiden ja kuvaston fanittaminen on joidenkin mielestä täysin ok. Vastakkaisella rannalla juutalaisten joukkotuhon muistomerkillä oli erilainen tunnelma, kun turistit kävivät jättämässä paikalle kukkia ja kynttilöitä. Kaupungissa asuu paljon Unkarin juutalaisia ja tunnelma on varmasti pelokas tuhansien natsimielisten keräännyttyä paikalle. Tapahtunutta seuranneet pari tuntia menivät maailman ihmisten menoa pohtien ja hämmästellen.

Kohti parempaa maailmaa

Bongasimme jo aiemmin Vegan Garden -nimisen ravintolan (Király u. 8-10.) erään liikekompleksin sisäpihalta ja illansuussa päätimme testata paikan. Kerran lomalla pitää ja voi syödä kunnon ravintola-aterian juomineen. Viihtyisän ja rennon ravintolan koko lista oli nimensä mukaisesti vegaaninen. Vaikka edellisenä iltana pitsaa oli jo syöty, päädyimme silti savutofutäytteiseen calzoneen ja toiselle lautaselle valikoitui tuhti pala linssilasagnea. Vatsat pinkeinä otimme jälkkäreiksi pienet lasit Unkarin ylpeyttä, yrttikatkero Unicumia. Löysimme myös mainion pelihallin, jossa sulattelimme ruokiamme flipperin ja ilmakiekon voimin. Illemmalla päädyimme yömyssyille viihtyisään paikalliseen ravintolaan, jossa muisti taas, kuinka helppoa sekasyöjillä on.

Seuraavana päivänä kävelimme telkkarin dubatun Ritari Ässän jälkeen isoa siltaa pitkin Budan puolelle kaupunkia. Kallioinen ja mäkinen Buda on kontrasti tasaiselle Pestille. Mäkiä ja portaita riitti, mutta jylhät maisemat ja historialliset rakennukset ja linnat ovat aina käymisen arvoisia. Palattuamme Pestin puolelle, lähdimme tutkimaan Ferencvárosin kaupunginosaa (District IX). Kävimme paikallisessa kauppahallissa aistimassa meininkiä ja hämmästelimme edelleen erittäin epäeettisten linnunmaksatuotteiden suosiota. Mitään vegaanista syötävää en isosta hallista löytänyt.

Eilisen herkuttelun jälkeen teki mieli keventää, mutta ensin piti löytää jotain, millä sen tehdä. Thaimaalaisravintola Sawasdee (Semmelweis u. 2, 1052) löytyi hylättyämme kymmenen ravintolan ruokalistat vegaaneille sopimattomana. Tofua ja pak choita. Taivaallista. Yksinkertaisia asioita kevyesti paistettuna ja mukana paljon myös raakoja kasviksia. Pieni riisikuppi riitti mainiosti kahdelle, sillä nyt oli kyseessä kunnon prosessoimatonta vegeä. Maininnan arvoisia ovat myös herkullinen chili, laadukas soijakastike ja itselle uusi tuttavuus chilietikka. Kesken ruokailumme, ikkunan takana alkoi sataa lunta. Puolen tunnin päästä tuntui, kuin koko kaupunki leikkisi lumisotaa. Seurasimme näytelmää huvittuneina ja vatsat pullollaan.

Viimeisen kokonaisen matkapäivän ilta kaupungilla sujui rennosti ikkunashoppaillessa lumisessa kaupungissa ilman sen kummempaa päämäärää. Onneksi mukana olivat myös talvikengät ja pipo. Bud Spencerin papukastike tofulla kruunasi illan ja pian uni vei mennessään.

Aamulla lähdimme kohti Ferenc Lisztin kansainvälistä lentoasemaa, jonka ruokatarjonta oli, kuten odottaa saattoi, lihapainotteinen. DM:stä ostetut tofunakit ja Lidlin perussämpylät olivatkin oiva eväs lentomatkalla. Kunnon vegaanilla on aina omat sinapit ja ketsupit mukana takin piilotaskussa.

Lopputulema

Budapest on valtava kaupunki ja näimme sen todellisuuksista varmasti vain osan. Mikään Berliinin kaltainen vegekeidas kaupunki ei ole ja Unkarin hintatasokin on pompannut paljon muutaman vuoden takaisesta. Eräs hämmentävä seikka on valuutta. Maan oma valuutta forintti (HUF tai Ft) on saanut rinnalleen euron, mutta vaihtokursseja on yhtämonta kuin vaihtajaakin. Halvimmillaan yhdellä egellä saa 300 Ft ja kallein vaihtokurssi, jonka bongasin, oli 450 Ft. Korttimaksut lienevät turvallisin tapa maksaa kaupungeissa. Myös hintoja kannattaa kysyä etukäteen, elleivät ne ole esillä. Turistiseudulla esimerkiksi olut saattaa maksaa kymmenkertaisesti kauppaan verrattuna.

Teksti ja kuvat: Mikko Hentunen

The post Vegaaninen Budapest appeared first on Vegelä.

Maaliskuussa 2026 ABREU nousee lavalle uransa toistaiseksi viimeisillä konserteilla. CARNAVAL DE ABREU -konsertit tulevat olemaan historialliset myös ruoka- ja juomatarjonnan osalta. Artistin omasta toiveesta Veikkaus Arenan kaikissa myyntipisteissä tarjotaan vain vegaanista ruokaa ja juomaa muutamaa lakto-ovo-poikkeusta lukuun ottamatta.

”Halusin, että nämä konsertit kuvastavat niitä arvoja, jotka ovat minulle oikeasti tärkeitä. Eläinten hyvinvointi ja vastuullisemmat valinnat ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä asioita. Olin tosi iloinen, kun areena suhtautui ajatukseen avoimesti ja rakentavasti”, ABREU kertoo.

Eläinoikeusjärjestö Animalia toimii keikkojen pro bono -kumppanina ja kiittää ABREUta päätöksestä, jota ei ole Suomessa aiemmin nähty tässä mittakaavassa.

”On valtavan inspiroivaa, että yksi Suomen suurimmista artisteista käyttää näkyvyyttään näin vaikuttavalla tavalla eläinten hyväksi. ABREU näyttää esimerkillään, että muutos on mahdollinen. Suuretkin yleisötapahtumat voivat olla eläinystävällisiä ja silti täyttä juhlaa”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Artistin mukaan vegaanisen tarjoilun tuominen osaksi keikkakokemusta on tapa osoittaa, että vastuullisemmat valinnat voivat olla helppoja, herkullisia ja yhteisöllisiä.

”Tämä ei ole keneltäkään pois. Päinvastoin, se on yksi tapa tehdä asioita vähän toisella ja vähän paremmalla tavalla”, ABREU sanoo.

ABREU on tehnyt yhteistyötä Animalian kanssa jo vuosia ja ottanut toistuvasti kantaa eläinten oikeuksien puolesta.

“Olen todella onnellinen ja syvästi otettu siitä, että Animalia on mukana urani merkittävimmillä keikoilla pro bono -kumppanina. Animalian tekemä työ eläinoikeuksien puolesta on äärimmäisen arvokasta ja vaikuttavaa ja koen suureksi kunniaksi tehdä yhteistyötä toimijan kanssa, jonka arvot ovat näin vahvasti linjassa omieni kanssa”, ABREU kertoo.

CARNAVAL DE ABREU Veikkaus Arenalla Helsingissä 20.–21.3.2026

Teksti ja kuva: STT / Animalia / Alexander Richardson

The post ABREU sai Veikkaus Arenan lihattomaksi – Animalia kiittää päätöksestä appeared first on Vegelä.

Pizzataikinan valmistus vaivaamisineen on raskasta puuhaa ja välillä onkin mukava päästä heti itse lätyn täyttämiseen ja paistamiseen. Kauppojen hyllyiltä löytyy monenlaista ratkaisua laiskemman kotikokin tarpeisiin. Vegaaniset valmistaikinat ovat myös mainio tapa saada tasalaatuista pikkusuolaista vaikka juhliin tarjottavaksi. Tällä kertaa kaikki testin taikinat ovat ostettu kaupan jääkaapista. Pakkasen puolelta löytyy myös paljon vaihtoehtoja, mutta nyt ajatuksena oli päästä leivontahommiin heti kaupasta tultua.

Wewalka pizza kit pizzataikina tomaattikastikkeella 600g

Itävallassa vuonna 1987 perustettu Wewalka toimittaa monenlaista taikinamateriaalia 30 maahan ja Suomessa firman tuotteita myyvät kaikki isot ketjut. Valmiilla kastikkeella varustettu pitsakitti on järeä paketti. Taikina rullautuu helposti auki ja sopii uunin pellille mukavasti ilman suurta sovittelua. Taikinan mukana tulee leivinpaperi, joka helpottaa muotoilua. Parinkymmenen sentin levyinen suikale jää kuitenkin yli. Se on kuitenkin helppo leikata saksilla odottamaan toista paistoa. Kastike on valmiskastikkeen makuinen, kuten odotinkin. Annan taikinan levätä noin 10 minuuttia pellillä ennen täytteiden lisäämistä. Juustoksi Pirkka Vegeraastetta, kaurakermaa, suolaa ja hiivahiutaletta valmiina seoksena.

Pizza paistuu nätisti, muttei kohoa kovinkaan paljoa. Lopputulos näyttää enemmänkin peltipiirakan pohjalta. Myös maku on enemmänkin piirakka- tai jopa keksimäinen. Teollinen maku on mielestäni aika kaukana pizzasta, mutta ei se huono ole. Tarjoaisin tämän vaikkapa juuri juhlissa pieninä cocktailruutuina. Setin hinta vaihtelee ostopaikan mukaan 3,50 – 4,50 € välillä. Jämäpalasta taiteillut vihikset onnistuivat hyvin ja niihin taikinan maku sopii.

Lidl Chef Select Pizza Dough 350 g

Lidlin kylmäkaapista bongattu valmistaikina näyttää laatikossaan jo pitsataikinalta. Ei rullaa vaan kaksi lituskaista taikinapallukkaa, jotka on pakattu veikeään laatikkoon. Toki tyhjää on paketti puolillaan, mutta kai näissä joku hyllyyn asettelun logiikka on. Taikina tuoksuu hyvältä pakkauksesta otettaessa ja käyttäytyy kuin yli yön jääkaapissa nostatettu kotitaikina. Jauhona on käytetty selkeästi jotain 0,0 -tyyppistä jauhoa ja homma on kaikin puolin kunnossa. Sitkoa löytyy ja käsin pyöritellen taikina ottaa nopeasti pitsan muotoa. Annan taas levätä hetken ennen täytteiden lisäämistä, vaikka tämä varmasti menisi uuniin kylmänäkin. Paistoin lätkän 250-asteisessa uunissa ja se käyttäytyi hyvin. Pyöreät reunukset, tuoksu kuten taikinassa pitääkin. Jos haluaa ekstra crispyä reunoihin, voi ne valella ennen paistoa kevyesti oliivi- tai pizzaöljyllä. Juustona sama setti kuin edellä. Mielenkiintoista on, että kyseistä taikinaa ei löydy Lidlin katalogista lainkaan, muutoin kuin reseptissä mainittuna. Hyvä tuotehan tämä on, mutta pakkausta voisi miettiä vielä uudestaan. Testin paras maultaan ja suutuntumaltaan. Hinta muistaakseni 3 euron luokkaa.

Coop pizzataikina XL 550 g

Lötkö paketti tuntuu hauraalta, eikä sitä oikein tiedä, että miten päin tuo pitäisi ostoskassiin asetella. Kotona kun paketin avaa, paljastuu sisältä leivinpaperiin kääritty rulla, kuten Wewalkankin tapauksessa. Jälleen uunin pellille levittyy helposti ohuehko taikina, joka on taas sen 20cm liian leveä. Jämätaikinoita on hyvä hyödyntää vaikka omien vihisten tai empandojen valmistukseen. Ohjeen mukaisesti, annan taikinan levätä ja lämmitä pellillä reilut 10 minuuttia, ennen täytteiden lisäämistä. Taikina ei näytä reagoineen lämpiämiseen mitenkään. Täytteet päälle ja uuniin. Taikina jää hiukan raa’aksi koppuraksi, mutta maistuu hyvältä. Jämätaikinasta väännetyt pikkupiirakat peittoavat itse pitsan 3-0. Taikina jää edelleen hiukan vaisuksi, mutta kelpo piirakan pohjasta saa maltillisilla täytteillä. Sitkoa on, mutta vähänlaisesti. Hinta kaupassa 2,78 €.

Yhteenvetona sanoisin, että näillä on hetkensä, kuten vaikkapa pakastepizzoillakin. Omaan käyttöön suosin edelleen itse tehtyjä taikinoita. Jos haluaa kutsuille vaihtelua tarjottaviin, nämä ovat kaikki kelpo valintoja pohjiksi. Pitää ottaa jossain välissä pakastetaikinat testiin ja vertailla.

Teksti ja kuvat: Mikko Hentunen

The post Valmispizzataikinat testissä appeared first on Vegelä.